perjantai 23. maaliskuuta 2012

Uusi rahoitusmalli ammattikorkeakouluille

Nykyinen pääosin opiskelijamääriin perustuva rahoitusjärjestelmä on tarkoitus vuodesta 2014 alkaen uudistaa suorite- ja laatuperustaiseksi. Uuden AMK-rahoitusmallin luonnos muistuttaa hyvin paljon ehdotusta yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen. Ehdotetussa rahoitusmallissa rahoitus määräytyisi sekä koulutuksen että TKI-toiminnan tunnuslukujen perusteella, näiden heijastaessa sekä aluevaikuttavuutta ja työelämäyhteistyötä että laatua ja kansainvälisyyttä. Eilen OKM järjesti työpajan, jossa rahoitusmallin kehittämisestä keskusteltiin.

Rahoitusmalliin liittyy huomattava joukko selvitettäviä kysymyksiä.

Esimerkiksi koulutukseen liittyvä kriteeri "työllistyminen" ei ole itsestään selvä tunnusluku. OKM:n ehdotuksessa työllistyminen mitattaisiin ammattikorkeakoulusta valmistuneiden työllisten määränä. Heti nousee kysymys siitä mitä käsite "työlliset"  sisältää. Se ei sisällä ulkomaille siirtyneitä eli järjestelmästä poistuneita (suuri osa valmistuneista merikapteeneista jää laskematta), se ei sisällä jatko-opintoja tekeviä (eikö tämä ole järjestelmämme perusoikeus), se ei sisällä suoraan äitiyslomalle siirtyviä (tavoitteena ei voi olla rangaista ammattikorkeakouluja sukupuoleen liittyvillä painotuksilla), eikä myöskään kaikkia itsensä työllistäjiä (tässä jätetään suuri osa mm. kuvataiteesta valmistuneita laskematta). Onko tämä oikein? Itse pitäisin työttömien määrää parempana indikaattorina. Se on yksiselitteisempi tunnusluku, joka sisältää työministeriön työnhakijarekisterin työttömät työnhakijat.

Toisena esimerkkinä TKI-toimintaan liittyvä kriteeri "kilpailtu TK-toiminnan rahoitus" on nykymuodossaan ongelmallinen. Kilpailluksi kansalliseksi tutkimusrahoitukseksi lasketaan indikaattoriin vain Suomen Akatemian ja Tekesin rahoitus. Itse Akatemian toimikunnan jäsenenä toimineena tiedän, että ammattikorkeakoulujen hakemukset jäävät käytännössä kokonaan rahoituksen ulkopuolelle. Suomen Akatemia rahoittaa vain korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, joka ei ole ammattikorkeakoulujen perustehtävä. Miksi siis mitata sellaista? Satunnaisen Akatemian rahoituksen voisi jättää kokonaan pois, ja tilalle sopisi TKI-toiminnan yritysrahoitus, sekä kv-rahoitus nykyistä ehdotusta laajempana.

Kolmantena esimerkkinä käy työelämäyhteistyö, ammattikorkeakoulujen yksi peruspilareista, joka käytännössä puuttuu kokonaan mittaristosta. Työelämäyhteistyölle kaivataan kipeästi hyvää uutta mittaria. Sellaiseksi ei riitä maksullisen palvelutoiminnan määrä, joka aivan liiaksi ohjaa ammattikorkeakouluja konsulttitoimistojen reviirille.Uuden mittarin tulisi lähteä TKI-hankevolyymistä, josta tähän laskettaisiin vain suoraan yrityselämää hyödyntävä osuus. Olen innolla mukana kehittämässä mittaria.

Ajatus uudesta rahoitusmallista ja rahoitusta määräävistä tunnusluvuista on hyvä. Ehdotus perusrakenteeksikin on kelpo. Nyt vain tulee jokainen mittari perata huolellisesti läpi varmistaen, että ohjaava vaikutus on oikean suuntainen ja lopputulos ammattikorkeakouluja kohtaan oikeudenmukainen. Tämä edellyttää perusteellisen kehitystyön jälkeen mittariston huolellista testausta.





maanantai 19. maaliskuuta 2012

Up the HILL

Mitä sanoisitte, jos opintoja voisi harjoittaa missä vain vaikka mökillä. Ja silti tuntisi ja näkisi kuuluvansa luennolle. Oman tietokoneen ruudulla näkisi niin opettajan kuin oppilaat ja vielä opetusmateriaalinkin. Voisi tarkkailla muita opiskelijoita ja silti muita häiritsemättä ja koko ajan opetusta kuunnellen (ja katsellen) voisi käydä vaikka jääkaapilla. Tarvittaessa voisi kysyä tarkentavia kysymyksiä opettajalta ja kaikki luennolla olevat kuulisivat sekä kysymyksen että vastauksen.  Opettaja voisi kirjoittaa kaavioitaan "liitutaululle" ja kaaviot piirtyisivät kaikkien oppitunnilla olevien ruudulle riippumatta siitä missä päin maailmaa opetusta seuraa.

Vielä sitä ei saa mistään kaupasta, mutta SAMKin Huittisten toimipaikassa on kehitetty aikuiskoulutuksen tarpeisiin juuri tällaista verkkoluennon järjestelmää. Kehitystyö on tehty yhteistyössä kansainvälisten toimijoiden CISCOn ja IBM:n kanssa. Järjestelmä on prototyyppinä valmis nimellä HILL.

Kokeilin systeemiä itse ja osallistuin luennolle Porin kaupungintalolta aivan tavallisen läppärin kanssa kytkettynä aivan tavalliseen mokkulaan. Luento pidettiin Huittisissa. Läsnäolon tunne oli etäisyydestä huolimatta voimakas. Esitin luennon aikana muutaman huomautuksen ja kysymyksen ja ne noteerattiin aivan kuin olisin ollut osa luentosalissa istuvaa yleisöä.

Sanoisin että HILLillä on edessä loistava tulevaisuus.





maanantai 5. maaliskuuta 2012

Taidekoulun kohtalo kysymysmerkki

Ministeri Gustafsson vieraili tänään Raumalla. Muutaman tunnin aikana häntä perehdytettiin kaupungin kouluihin ja koulutustarjontaan. Itselläni oli 10 minuuttia SAMKin asioiden esille tuomiseen. Pyrin avaamaan helmikuussa toimitetun vastauksen perusteluja.

Eniten paikalla ollutta lehdistöä kiinnosti luonnollisesti Kankaanpään taidekoulu. Ministeri kertoi, että hän juuri nyt on aloittamassa virkamiesten kanssa vastausten läpikäynnin ja antaa näin oman panoksensa ministeriön päätöksien sisältöön. Ministeri Gustafsson myönsi, että viesti on maakunnasta kirkas, mutta hänen mukaansa taidekoulun jatko on vielä auki. Hänen mukaansa ammattikorkeakoulujen kulttuurialan aloituspaikkoja joudutaan vähentämään rutkasti. Kulttuurialojen sijaan Gustafsson neuvoi hakeutumaan esimerkiksi lastentarhanopettajien ja luokanopettajien koulutukseen. Työpaikkakin olisi varmempi.

Muutaman asian ministerin vastauksista pystyy päättelemään. Ensinnäkin sen, että taidekoulun kohtalo ei ole SAMKin omissa käsissä. Harkinnan ja päätökset tekee OKM. Toiseksi sen, että ministeri ei ainakaan vielä ole vakuuttunut taidekoulun jatkon tarpeellisuudesta. Esimerkiksi Jyväskylän musiikkikoulutuksen jatkosta hän on antanut aivan toisenlaisia viestejä.

Käsitys siitä, että taidekoulun kohtalo olisi SAMKin omissa käsissä juontaa juurensa ministerin omista sanoista. Esimerkiksi vastauksessaan kansanedustaja Myllykosken kirjalliseen kysymykseen Gustafsson on yksiselitteisesti sanonut näin: "Kankaanpään yksikön toiminnan jatkamista, kehittämistä tai lakkauttamista koskevat kysymykset kuuluvat Satakunnan ammattikorkeakoulun ja sen ylläpitäjän päätösvaltaan." Niin kuuluvatkin, tällä hetkellä. Ministeri(ö) on jättänyt mainitsematta, että toimiluvat ovat kokonaisuudessaan menossa uuteen harkintaan.

Sivistyspoliittinen ministeriryhmä on vastikään 24.2.2012 päättänyt ammattikorkeakoulujen toimilupien uudistamisen periaatteista. Periaatteiden mukaan toimiluvassa päätetään kunkin ammattikorkeakoulun koulutustehtävään sisältyvästä koulutusvastuusta eri aloilla tutkinnoittain ja tutkintonimikkeittäin sekä korkeakoulun opetus- ja tutkintokielestä. Ammattikorkeakoululain uudistamista valmistellaan niin, että eduskunta voi hyväksyä lain kesällä 2013. Lain vahvistamisen jälkeen uuden lain mukaisia toimilupia haetaan syksyllä 2013. Toimilupahakemukset arvioidaan esitettyjen kriteerien perusteella ja valtioneuvosto päättää toimiluvista vuoden 2013 loppuun mennessä. Uudet toimiluvat tulevat voimaan 1.1.2014.

Yksi kriteeri toimilupien harkinnassa on "ammattikorkeakoulun toiminta vastaa alueelliseen ja valtakunnalliseen koulutustarpeeseen; koulutustarpeen arvioinnissa otetaan huomioon kansallisten
ennakointien alakohtaiset linjaukset ja korkeakoulutuksen saavutettavuus suuralueella". Kuvataide säilyy Turun AMK:ssa.

Näyttäisi siis siltä, että ratkaisu olisi SAMKin omissa käsissä vuoden 2013 loppuun asti. Sen jälkeen ratkaisevaa on se, onko SAMKin toimiluvassa kuvataide mukana. Sen ehkä saamme tietää pääsiäiseen mennessä.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Miten meidän oikein kävi?

Hyvin kävi, totesi Krista Kiuru kolumnissaan (Uusi Aika 17.2.). Valtioneuvosto päätti säilyttää Niinisalon varuskunnan ja SAMK Kankaanpään taidekoulun. Joskaan viime mainittu ei ollut päätös vaan vasta SAMKin ylläpitäjän perusteltu vastaus OKM:n esitykseen. Tulee mieleen entisen miehen kysymys pikkutunneilla: "Mihin tää taksi menee?". Aivan aiheellinen kysymys, kuljettajahan se viime kädessä päättää mihin autonsa ohjaa, vaikka asiakas kuinka olisi antanut suunnan ja koordinaatit. OKM:llä on ohjat käsissään ja nähtäväksi jää mihin aloituspaikkapaketti päätyy. Pääsiäiseen mennessä tiedetään.

SAMKin vastaus OKM:lle otettiin vastaan maakunnan lehdistössä hyvinkin positiivisin sanamuodoin. "SAMK:n hallitus on ainakin upeasti koonnut rivinsä ja liputtaa taiteen ja kulttuurin puolesta" toteaa Satakunnan Kansa (SK 17.2.) pääkirjoituksessa. Länsi-Suomen (LS 16.2.) pääkirjoituksessa todettiin ratkaisun olleen oikea: "Nyt esitetyt ratkaisut vahvistavat osaltaan kummankin kaupungin parasta osaamista koulutuksessa". Juuri tähän pyrittiin.

PS. Kristalle vielä tarkennus, SAMK Oy:n hallitus ei vähentänyt aloituspaikkoja hoitotyön puolelta. Tarve olisi jopa lisätä.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Päätöksiä pulkassa

Neljän kokouksen sarja reilussa kuukaudessa ja OKM:n  (5.10.2011) heittämiin ehdotuksiin löytyi tänään vastaukset. Tässä tapauksessa tieto ei lisännyt osakeyhtiön hallituksen tuskaa, päinvastoin. Neuvotteluille on tyypillistä, että asioita jauhetaan joka kantilta, kyse on asioiden avaamisesta, ymmärtämisestä, prosessista, jonka kuluessa selviäää mikä on neuvottelujen osapuolille kaikkein tärkeintä. Kokonaisuutena osapuolet muodostavat Satakunnan (ja Vakka-Suomen) ja siitä lähdetään, että päätös toteuttaa alueen parasta. 

Olen jo jonkun aikaa tarjonnut käsitystä, että aloituspaikkojen leikkaukset on määrällisesti helppo saada aikaiseksi. Vaikeampaa on ollut vastata niihin muutamaan muuhun OKM:n palautteessa esitettyyn tavoitteeseen: "ohjelmat suurempina kokonaisuuksina niitä yksikkörakenteen sisällä keskittäen" ja "Porin ja Rauman yksiköiden työnjakoa on edelleen syytä kehittää". Varsinkin viime mainittu on aiheuttanut aivan riittävästi keskustelua sanomalehtien palstoilla viimeisen kuukauden aikana.

Kaksi kysymystä oli auki aivan loppuviimemetreille asti. Toinen oli kysymys siitä missä hoitotyön koulutusta tulisi tarjota, vaihtoehdot olivat Pori ja Rauma - ja Pori. Vastaus tähän kysymykseen lähti ratkeamaan tulevaisuuden hahmottamisesta. Tiedämme, että huoltosuhde heikkenee kovaa vauhtia. Samaan aikaan hoitajien kaarti on eläköitymässä kiihtyvällä vauhdilla. Tähän perustuvat arviot hoitajien työvoimatarpeen kasvusta. Samaan aikaan on lääkäripula, joka pakottaa antamaan vastuullisempia tehtäviä sairaanhoitajille. Tähän taas perustuu se käsitys, että osa lähihoitajista tulisi korvata amk-tasoisilla hoitajilla. Koulutustarve on siis voimakkaasti kasvava samaan aikaan kun ikäluokat pienenevät. Tämän seurauksena syntyy kilpailua opiskelijarekrytoinnissa. Siinä taas onnistutaan vain jos koulutusta on siellä, mistä opiskelijat tulevat. Rauma kerää hoitotyön opiskelijansa 80%:sti lähikunnista ja Vakka-Suomesta. Nämä suuntautuisivat isolta osin Turkuun, jos Rauma lopetettaisiin. Ja viimeiseksi, jos opiskelijarekrytoinnissa onnistutaan niin kasvavalle opiskelijamäärälle tulisi varata paisuntasäiliöitä. Tämän pitkän päättelyketjun johtopäätöksenä, tai ainakin osasyynä, Rauma jäi hoitotyön koulutuspaikkakunnaksi. Sanalla sanoen, kyse on huoltovarmuudesta.

Toinen kysymys koski kone- ja tuotantotekniikan koulutuksen sijaintia, vaihtoehdot olivat Pori ja Rauma - ja Rauma. Pitkään itsekin pohdin ratkaisua, miten keskitetään sellaista koulutusta, joka jo valmiiksi on vetovoimaltaan heikkoa. Ironista kyllä, Satakunnan tärkein tekniikan alan koulutusala on vetovoimaltaan yksi SAMKin kaikkein heikoimmista (yrityksetkin ovat sitä mieltä, että tälle asialle täytyy tehdä jotain). Keskittämisellä menetetään opiskelijapotentiaalia toisesta seutukunnasta. Vanha sanonta kuuluu, ei porilainen Raumalle lähde opiskelemaan. Koulutuksen keskittäminen tässä tapauksessa ei siis tuntunut olevan oikea ratkaisu, kun kerran on kyse koulutusalasta, jolle on muutenkin vaikea saada opiskelijoita. Vähitellen varmistui käsitys, että opiskelijarekrytoinnissa onnistuminen voidaan varmistaa vain laajentamalla haavia ja keskittämällä koulutustarjonta seutukuntien vahvuuksien mukaisesti. Kauppakamaritkin hyväksyivät ajatuksen pienen pohdinnan jälkeen.

Nyt haasteena on kehittää paikkakunnille vetovoimaiset koulutusyksiköt, jotka tukevat seutukuntien yrityselämää. Ehkä vastaus siihen miten se tehdään löytyy kauppakamarien yhteisestä kannanotosta:

"Alueidemme yritykset ovat valmiita avaamaan omia T&K tilojaan Satakunnan ammattikorkeakoululle tarjoten käyttöön joustavat ja modernit oppimisympäristöt." Tarjous, josta ei voi kieltäytyä!

perjantai 10. helmikuuta 2012

Yhteistoimintaa

Keskiviikkona oli sitten SAMKin ensimmäinen yt-neuvottelu. Ilman minkäänlaista dramatiikkaa. Niin ihan oikea yt-neuvottelu, joka peustuu yt-lain 8. luvun säännöksiin, joita sovelletaan silloin kun työvoiman käytön vähentämistä harkitaan.

Nyt ei olla irtisanomassa ketään, mutta nyt ollaan harkitsemassa niitä päätöksiä, jotka saattavat johtaa seuraavien 3-4 vuoden kuluessa myös irtisanomisiin. Työvoiman käytön vähentämistä tässä matkan varrellakin täytyy saada aikaiseksi, ja se tapahtuu luonnollisen poistuman kautta sekä mahdollisesti määräaikaisia työsopimussuhteita vähentämällä.

Neuvottelun merkittävin anti oli se, että yhdessä henkilöstöryhmien edustajien kanssa sovittiin henkilöstösuunnitelman laadinnasta ja sen aikataulusta. Tämä oli henkilöstöryhmien toive, ja viimeisen päälle aiheellinen. Yrityksille henkilöstösuunnitelma on joka tapauksessa pakollinen ja se on laadittava vuosittain. Nyt sillä on aivan erityinen tilaus, suunnitelmassa arvioidaan mitä nyt tehtävät päätökset ja muut ennakoitavissa olevat muutokset (kuten eläköitymiset) vaikuttavat henkilöstön rakenteeseen, määrään ja/tai ammatillisen osaamisen kehittämistarpeisiin. Ihan suomeksi sanoen, henkilöstösuunnitelman avulla voidaan tässä matkan varrella suunnata osaamista sellaiselta alueelta, jossa tehtävät ovat loppumassa, sellaisiin tehtäviin, joissa eläköitymisen seurauksena saattaa olla työvoimapulaa. Ja näin vähentää irtisanomisen tarvetta 2015-2016.

Mitä ne päätökset sitten ovat, jotka johtavat työvoiman vähentämiseen. Ne liittyvät siihen mitä vastaamme OKM:lle aloituspaikkojen vähentämisestä. Ja se vastaushan on pyydetty 17.2.1012 mennessä. Tilanne on lyhyesti se, että sisäinen hallitus antoi oman ehdotuksensa 6.2.2012, SAMKin koulutus- ja tutkimusvaliokunta käsitteli asiaa 9.2.2012 ja osakeyhtiön hallitus käsittelee asiaa tänään. Hallituksen päättävä kokous on 14.2.2012. OKM on luvannut vastauksensa annettuihin vastineisiin pääsiäiseen mennessä.




lauantai 4. helmikuuta 2012

Opiskelijan ääni

Olemme olleet huolissamme siitä miten tavoitamme opiskelijat muutoksista viestittäessä. Emme varmasti ole onnistuneet siinä parhaalla mahdollisella tavalla. Sitten on tullut mieleen se miten opiskelijat tavoittavat meidät, eli miten he saavat äänensä kuuluviin. En olisi siitä enää niin huolissani.

Eilen tuli vastaan kaksi esimerkkiä siitä miten opiskelijat ovat nousseet puolustamaan oikeuksiaan. Merenkulun laatukokouksessa oli mukana opiskelijoiden edustus ja opettajat saivat korvat punaisina kuunnella kommentteja puutteista. Puutteet selittyvät suoraan tai välillisesti sillä, että viime aikoina rivistä on poistunut useita opettajia. Kun toimialan päätöksenteko on keskitetty Poriin ja ongelmat ovat Raumalla niin tapauksiin on reagoitu hitaasti, väärin tai ei ollenkaan. Opettajat ja opiskelijat sopivat, että ongelmat käydään tapaus tapaukselta läpi niin että ymmärretään mistä kiikastaa ja mitä voidaan tehdä. Hyvä vuoropuhelu on siis luotu ja ongelmia lähdetään yhdessä perkaamaan.

Toinen esimerkki koskee Rauman tekniikan harjoitteluinsinööriä, joka on muutaman viikon sisällä jäämässä ansaitulle eläkkeelle. Opiskelijoille oli tällä viikolla selvinnyt, että päätöstä tehtävän täyttämisestä ei ole tehty. Minut pysäytettiin käytävällä ja kysyttiin kenelle asiaa koskevan vetoomuksen saisi jättää. Luonnollisesti totesin, että minä voin sen ottaa vastaan ja katsoa mitä voin asialle tehdä. Vetoomuksen on lyhyessä ajassa allekirjoittanut 91 Rauman tekniikan opiskelijaa (!). Rauman opiskelijat ovat aidosti huolissaan siitä miten tämä tärkeä osa heidän opintojaan, työharjoittelu, saadaan järjestymään, jos tukea ei ole tarjolla. Haku työharjoitteluun on juuri alkanut, ja opiskelijat peräävät oikeuksiaan saada sitä koskevaa parasta mahdollista ohjausta. Asia on ratkaistava pikaisesti.

On hyvä ja oikein, että opiskelijat pitävät kiinni oikeuksistaan. Ei ole oikeastaan väliä sillä mitä reittiä viestit asioiden parantamiseksi toimitetaan, tärkeintä että toimitetaan. Opiskelijoille vinkiksi, kirjoittakaa vaikka yhteistä blogia. Näitä lukee yllättävän moni :)