Joukkoistamista

Tämän uuden sanan opin Helsingin Sanomista muutama aamu sitten. Joukkoistamisella (engl. crowdsourcing) tarkoitetaan kansanjoukkojen osallistumista esim. päätöksentekoon tavoitteena hyödyntää suuren yleisön tieto-taitoa jonkin ongelman ratkaisussa.  Joukkoistaminen tarkoittanee suunnilleen samaa kuin osallistava suunnittelu, joukkoistamisessa tehtävä vain ulkoistetaan todella suurelle populaatiolle. Päätöksenteko edelleenkin jää päätöksentekijöille.

SAMKin organisaatiouudistus joukkoistettiin torstaina koko henkilökunnan pohdittavaksi. Uudesta organisaatiosta on olemassa vasta matriisin muotoinen rakennemalli. Nyt kysytään mitä sisältöä tähän rakenteeseen pitäisi liittää. Kuinka monta vertikaalia asiantuntijoiden kotipesää, osaamisen kehittämisen klusteria, ja mitkä ne ovat? Kuinka monta poikkileikkaavaa prosessia, ja mitkä ne ovat?

Silloin kun joukkoistetaan, avoimien kysymysten tulee olla aidosti avoimia. Jos on olemassa jokin ratkaisuehdotus, se on reilua tuoda esille. Korviini on kantautunut kommentteja, että uusi organisaatio on jo olemassa, sitä ei vain vielä kerrota. Voin vakuuttaa, että tämä ei tässä tapauksessa pidä paikkaansa. Olen toki itsekin pohtinut kysymyksiä, mutta hyvää ratkaisua en mielestäni ole keksinyt.

Joukkoistaminen olisi sopinut hyvin ammattikorkeakoulujen uuden rahoitusmallin suunnitteluun. OKM järjesti rahoitusmallista joukkoistamiseen verrattuna pienimuotoisen kuulemis- ja keskustelutilaisuuden maaliskuun lopulla Helsingissä. Tilaisuudessa nousi paljon hyviä kehittämisehdotuksia. Nyt kun rahoitusmallin alustava luonnos tuli perjantaina kommenteille, en juurikaan löydä enkä tunnista kuulemistilaisuuden vaikutusta ehdotuksessa.  Esimerkiksi mallin rakenne on uudessa ehdotuksessa täsmälleen sama kuin kuulemistilaisuudessa, vaikka tähänkin tuli jopa käytännössä yksimielisiä muutosehdotuksia.  

No toisaalta, rahoitusmallihan tuli vasta kommenteille, joten nyt sitä täytyy ryhtyä kommentoimaan. Palaan kommentteihin erikseen.

AMKt ja TKI

Tällä viikolla pidetyillä AMK-päivillä julkistettiin ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan kansainvälinen arviointi. Oslon yliopiston kasvatustieteiden professori Peter Maassenin johtaman arviointiryhmän raportti otettiin yleisesti ilolla vastaan. Ammattikorkeakouluväki löysi raportista mitä halusikin löytää – voimakkaita kannanottoja rahoituksen lisäämisen puolesta. Itse olen hiukan hämilläni.

Ehkä tutkijan taustastani johtuen minun täytyy hämmästellä raportin ammattikorkeakoulujen ohjausta, rahoitusta ja tukimekanismeja koskevia kannanottoja. Arviointiryhmän näkemyksen mukaan ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan ohjausta ja rahoitusta on vahvistettava huomattavasti. Perusteena tähän esitetään sitä, että avoin kilpailu rahoituksesta on epäreilua, ellei ammattikorkeakouluja ensin vahvisteta erillisellä ammattikorkeakouluille suunnatulla rahoitusmekanismilla. Arviointiryhmä näkee ammattikorkeakoulut eräänlaisina TKI:n ”kehitysmaina”, joita täytyy ensin tukea ”kehitysavulla”, jotta ne pärjäisivät omillaan. En mitenkään voi allekirjoittaa tällaista käsitystä. Perusrahoituksensa puitteissa ammattikorkeakoulut ovat saaneet kehittää omaa TKI-toimintaansa, aivan kuten yliopistotkin. Käytettävissä niillä on ollut huomattavat alueelliset rahoituslähteet, jotka raportissa kyllä mainitaan, mutta niiden merkitys jää noteeraamatta.

Ohjauksen lisäämisen tarve nähdään raportissa siten, että TKI-toiminnan tullessa ammattikorkeakoulujen tavoitteisiin, toiminnalle ei osoitettu kunnollista ohjausmekanismia. Ennen kaikkea poliittinen ohjaus siitä, mitä ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnalta odotetaan, on raportin mukaan puuttunut. Seurauksena tästä TKI on ammattikorkeakouluissa kehittynyt raportin mukaan ”bottom up”. Voisi kysyä, että haittaaks se. ”Bottom up” minulle tarkoittaa alue-, tarve- tai käyttäjälähtöisyyttä, erotuksena keskitetystä ohjauksesta, jota raportissa selvästi haetaan. TKI-toiminnan soveltava ja elinkeinoelämää suoraan palveleva rooli erottaa ammattikorkeakoulut yliopistoista, joten poliittinenkin niche on ollut olemassa.

Ehdotus ammattikorkeakoulujen tukemisesta menee melko pitkälle kansainvälistymistä koskevissa ehdotuksissa. Arviointiryhmä esittää kansallisen tukimekanismin perustamista kansainvälisten TKI-rahoitushakemuksien kehittämiseksi. Erillinen kansallinen tukimekanismi suunnattuna pelkästään yhden toimijaryhmän käyttöön olisi selkeästi kilpailua vääristävää, ja mielestäni jopa resurssien haaskausta.

Samaa mieltä arviointiryhmän kanssa olen mennen tullen lukiessani osiota, jossa käsitellään indikaattoreita. Arviointi on huolissaan siitä, että indikaattoreita käytetään väärin. Olen huolissani täsmälleen samasta asiasta. Itse olen ollut kehittämässä indikaattoreita sektoritutkimuslaitoksille. Voin vakuuttaa, että yhteismitallisten laitoksia koskevien tietojen muodostaminen ei ole helppo tehtävä, ja näin todetaan myös raportissa. Tämä on selkeä viesti OKM:lle siitä, että uuden rahoitusmallin kehittämisessä tulisi laittaa jäitä hattuun.  Varsinaista käyttöönottoa tulisi edeltää perusteellinen indikaattorien kehittäminen, aineiston hankinta ja testaus.