keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden sanat

Kotimaisten kielten keskus (Kotus) seuraa hauskalla tavalla kielen kehittymistä poimimalla vuosittain joka kuukaudelle yhden siinä kuussa laajalti käytössä olleen uuden sanan. Samalla tavalla voi seurata myös ammattikorkeakoulujen uudistumista. Seuraavassa esittelen täysin omavaltaiset ja mielivaltaiset poimintoni vuoden 2014 satakuntalaisiksi ammattikorkeakoulusanoiksi:

Tammikuu: uusi rahoitusmalli
Ammattikorkeakoulujen uusi rahoitusmalli astui voimaan vuoden alusta. Siitä alkoi uusi aikakausi ammattikorkeakoulujen toiminnan seuraamisessa ja palkitsemisessa. Toiminnan perusrahoitus perustuu tästedes täysin toiminnan suoritteisiin ja niissä menestymiseen suhteessa muihin ammattikorkeakouluihin. Rahoitusmalli ei ehtinyt kulua käytössä kuin kahdeksan kuukautta kun OKM jo perusti työryhmän rahoitusmallin uudistamiseksi. Yksi valuvika on ulkopuolisen TKI-rahoituksen indikaattori, joka tällä hetkellä suosii Itä- ja Pohjois-Suomen ammattikorkeakouluja, joiden alueelle kohdentuu valtaosa aluekehitysrahoituksesta.

Helmikuu: talouden sopeuttaminen
Lähes kaikki ammattikorkeakoulut ovat joutuneet käymään yt-neuvottelut osana oman taloutensa sopeuttamista alentuneeseen perusrahoitukseen. SAMKin yt-neuvottelut saatiin päätökseen tammikuun lopussa, jonka jälkeen oli aloitettava talouden sopeuttamistoimien toimeenpano.

Maaliskuu: CoastAL-liittouma
Turun ja Satakunnan ammattikorkeakoulujen muodostama liittouma järjestäytyi vuoden alkukuukausina. Tammikuussa pystytettiin liittouman organisaatio, hallitus ja johtoryhmä, sekä valittiin toiminnanjohtajat. Maaliskuussa liittouma sai nimikilpailun tuloksena nimen CoastAL.

Huhtikuu: ammattikorkeakouluosakeyhtiö
Hallitus jätti huhtikuussa eduskunnalle esityksen uudeksi ammattikorkeakoululaiksi, jossa esiintyy sanakombinaatio ammattikorkeakouluosakeyhtiö. Sanan avulla hallitus määrittelee ammattikorkeakoulujen oikeushenkilöaseman, joka sanatarkasti kuuluu "Ammattikorkeakoulu on osakeyhtiömuotoinen oikeushenkilö (ammattikorkeakouluosakeyhtiö), johon sovelletaan osakeyhtiölakia (624/2006), jollei tässä laissa toisin säädetä."

Toukokuu: hakijasuman purku
Hakijasuman purkamiseksi OKM sisällytti hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan toimenpiteen, jonka mukaisesti lisätään määräaikaisesti sisäänottoa vuosina 2014 - 2015 yhteensä 3000 aloituspaikalla. Korkeakoulujen esitysten perusteella OKM päätti toukokuussa aloituspaikkojen jakautumisesta; SAMK sai jaossa yhteensä 76 uutta aloituspaikkaa. SAMK onnistui vuoden 2014 lisäpaikkojen täyttämisessä erinomaisesti.

Kesäkuu: publiikki
Perjantaina 13.6.2014 vietettiin SAMKin yhteistä valmistujaisjuhlaa, publiikkia. SAMKista valmistui yhteensä 316 opiskelijaa, joista 20 on suorittanut ylemmän AMK -tutkinnon. Järjestyksessään yhteinen publiikki oli toinen. Juhlassa olivat yhtä aikaa läsnä SAMKin eri kampuksilta ja osaamisalueilta valmistuvat. Publiikin pääpaikkana toimi Porin Tiedepuiston kampus, johon muut kampukset olivat yhteydessä Hill-verkkoyhteydellä.

Heinäkuu: verkon massakurssit
SAMK on MTV:n yhteistyökumppani SuomiAreenan toteuttamisessa. Tänä vuonna SAMKin järjestämässä keskustelussa kysyttiin voiko insinööriksi tai sairaanhoitajaksi opiskella verkossa. Keskustelussa nousi vahvasti esille verkon massakurssit, joiden yleistyminen panee keskustelijoiden mukaan korkeakoulut entistä kovempaan kilpailuun.

Elokuu: T3 -prosessi
Jo huhtikuussa Tampereen korkeakoulut asettivat selvitysmiehen arvioimaan Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhteistyötä ja työnjakoa. Elokuun vaihtuessa syyskuuksi alkoi tihkua viitteitä siitä, että Tampereen korkeakoulut pitävät yhdistymistä varteen otettavana vaihtoehtona. Lokakuussa julkistettiin tiedote, jonka mukaan Tampereelle luodaan aivan uudenlainen korkeakoulu. Prosessia on kutsuttu aluksi työnimellä T3 ja sittemmin Tampere3 -prosessiksi.

Syyskuu: pakkojäsenyys
Hallituksen esitys uudeksi ammattikorkeakoululaiksi lähti siitä, että saavutettaisiin mahdollisimman  täydellinen vastaavuus yliopistolain kanssa. Hallituksen esitykseen sisältyi myös opiskelijakuntien automaatiojäsenyys, aivan kuten yliopistolaissa on säädetty ylioppilaskunnille. Perustuslakivaliokunta asettui kannanotossaan vastustamaan pakkojäsenyyttä. Valiokunta ei anna pitäviä perusteluja sille miksi ylioppilaskunnilla voi olla pakkojäsenyys, mutta opiskelijakunnilla ei, vaikka niille laissa annetut tehtävät vastaavat täysin toisiaan.

Lokakuu: kampustakaus
SAMKin Porin uuden kampuksen päätöksien viimeinen näytös käytiin lokakuun lopussa Porin kaupunginvaltuustossa, joka päätti SAMKin ja vuokranantajan väliselle vuokrasopimukselle annettavasta takauksesta. Viimeistään tämän keskustelun jälkeen sana kampus on vakiintunut porilaiseenkin sanastoon.

Marraskuu: ammattikorkeakouluindeksi
Eduskunnan sivistysvaliokunta piti mietinnössään linjansa ja säilytti hajuraon yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä. Valiokunnalle ei kelvannut hallituksen esityksen mukainen yhteinen korkeakouluindeksi vaan valiokunta ehdotti ammattikorkeakouluille erillistä ammattikorkeakouluindeksiä. Eduskunta päätti sivistysvaliokunnan esityksen mukaisesti.

Joulukuu: korkeakoulujen lukukausimaksut
OKM lähetti yllättäen lokakuun lopussa lausunnolle valmistelemansa lukukausimaksujen käyttöönottoa koskevan hallituksen esityksen luonnoksen. Joulukuussa saimme median kautta kuulla, että esitys ei tämän hallituksen aikana etene.

Vuosi on käyty menestyksellisesti läpi, hyvää uutta vuotta.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Agoran puheenvuoro: koulutusviennin edellytyksistä

SAMKin osaamisuutisten Agoran vuoden neljäs numero ilmestyi tänään verkossa. Lehden puheenvuoro- palstalla kommentoin hallituksen lausunnolla ollutta lakiehdotusta, joka mahdollistaisi tutkintojen myymisen tilauskoulutukseen osallistuville ja yksittäisille ETA- alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. 

Tänään asiaan liittyviä uutisia ilmestyi peräti kaksi. Aamun Helsingin Sanomista saimme lukea, että Suomessa korkeakoulututkinnon suorittaneiden ulkomaisten opiskelijoiden työllistyminen on entisestään heikentynyt. Vuonna 2009 valmistuneista työllistyi 51 %, mutta vuonna 2012 työllistyneiden osuus oli pudonnut 45,5 %:iin. Ammattikorkeakoulusta työllistytään hiukan paremmin kuin yliopistoista. Tämä selittyy artikkelin mukaan osin sillä, että ammattikorkeakoulusta valmistuneet viipyvät täällä pidempään kuin yliopiston maisteriohjelman läpikäyneet. Myös ammattikorkeakoulun työharjoittelulla on positiivinen vaikutus työllistymiseen.

Myöhemmin päivällä Helsingin Sanomat uutisoi, ettei valtioneuvosto olisi tällä hallituskaudella esittämässä lukukausimaksuja ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille. Lähteenä uutisessa oli Carl Haglund, jonka mukaan näyttää hyvin epätodennäköiseltä, että asiaa vietäisiin eteenpäin, koska siitä ei ole yksimielisyyttä. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ja Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ilmaisivat välittömästi olevansa onnellisia tästä päätöksestä.

Harmillista, että kinastelun seurauksena Suomen koulutusviennin edellytykset eivät näytä paranevan. Korkeakouluilta jää edelleen puuttumaan koulutusviennin kannalta ylivoimaisesti tärkein tuote, tutkinnot.