Mihin yliopistoja tarvitaan, kysyi NYT-lehti reilu viikko sitten. Niin mihin, jos verkosta löytyy kaikki se tieto mitä opiskelija voi ikinä tarvita. Eikä pelkästään tieto vaan myös opetus. Erinomainen Khan Academy on välittänyt verkossa kuudessa vuodessa jo yli 160 miljoona opetustapahtumaa. Opetustarjonta verkossa laajenee koko ajan. Tästä on hyvä lähteä pohtimaan sitä mikä on korkeakouluopetuksen tulevaisuus Suomessa.
Selvää on minusta se, että tulevaisuudessa samaa luento-opetusta, esimerkiksi konetekniikan perusopetusta, ei enää toteuteta erikseen jokaisessa korkeakoulussa, jonka koulutusvastuuseen konetekniikka kuuluu. Luokkaopetus voidaan toteuttaa yhdessä paikassa ja kehittyneen verkko-opetusteknologian avulla kukin voi seurata sitä mistä haluaa. Kun oppiminen ei ole enää paikkaan sidottua, se on helppo irrottaa myös ajasta. Opetushan voidaan tarjota Khan Academyn tapaan selkeinä kokonaisuuksina verkkotallenteina. Riittää siis, että työ tehdään kerran hyvin ja sen jälkeen sitä päivitetään.
Näin voisi syntyä "AMK-akatemia", kansallinen verkkoluentoarkisto, jota jokainen opiskelija voisi hyödyntää. Maan parhaat opettajat tallentaisivat omat kurssinsa verkkoon, hyvin suunniteltuina kokonaisuuksina, yhdenmukaisella tavalla, tutkitusti oppimisen kannalta parhaalla tavalla. Kun arkisto on valmis, mikä on sen jälkeen korkeakoulujen tehtävä? Korkeakoulujen tehtävänä luonnollisesti säilyy tutkintosuoritusten vastaanottaminen. Opettajista tulee valmentajia näihin suorituksiin.
Kun luentoja ei tarvitse enää valmistella eikä luokkaopetusta tarvitse
enää antaa, voidaan keskittyä pienryhmissä tapahtuvaan oppimisen
tukemiseen sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen. Opettajien työaikaa vapautuu käytännön ongelmien käsittelyyn ja TKI-toimintaan. Kehitys on jo mennyt tähän suuntaan, esim. PBL on laajalti hyödynnetty opetuskonsepti. Opiskelija voidaan tulevaisuudessa ottaa entistä enemmän mukaan käsittelemään elävän elämän ongelmia ja ratkomaan niitä ohjatusti osana aitoja TKI-hankkeita.
Juuri tätähän ammattikorkeakouluilta odotetaan. Nyt vain tarvitaan se AMK-akatemia.
Kiinnostaa, miten luonnontiedekeskeistä argumentaatiota on blogissa tarjolla. PBL:nkin lähtökohta on lääketiéteen opetuksessa. Kriíttinen dialogisuus ei ole sen vahvimpia ominaisuuksia, ellei sitä opetuksessa resurssoida riittävästi. Sosiaalisen maailman kompleksisessa todellisuudessa tällaiset faktatietoon ja sen arviointiin perustuvat välineet ovat aika heikkoja. Tuloksia voi sitten nähdä yhteiskuntamme tapahtumissa, jotka mielellään medikalisoidaan mielenterveysongelmiksi, siis ongelmat yksilöidään vanhaan kunnon kremliläiseen tapaan.
VastaaPoistayliopisto-opetuksen osalta kiinnostava kysymys liittyy sen hyvyyteen Suomessa. Kahdeksansilla käytännön arvioinnin kansainvälisessä konferenssissa Porissa pleenarissa käsiteltiin mm. yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen menestymistä niin opetuksen, tutkimusken kuin muussakin toiminnassa (Jyväskylän yliopiston vertaileva tutkimus) - ja yllätys yllätys -ammattikorkeakoulut saivat kaikilla kriteereillä korkeimmat pisteet. Pitäisikö siis ottaa yliopistoista mallia - laskea laatua?
Niinpä niin, 60-luvun loppupuolella irvailtiin, että armeijan voi käydä kohta kirjekurssina. Syynä oli se, että säästösyistä varusmiespalvelusta lyhennettiin tilapäisesti. Mitäpä muuta se nykyinen verkko-opetus onkaan kuin kirjeopetusta uudella tavalla. Päättäjillä on kummallinen harha, että sillä säästetään. Kunnolla hoidettu verkko-opetus vaatii vähintään saman verran resurssia kuin nykymallin mukainen lähiopetus, joka on toiminut Platonin ja Sokratesin ajoista lähtien.
VastaaPoistaOn syytä muistaa myös eriasteisten oppilaitosten rooli kasvattajina: syntyy yhteisöjä ja ryhmiä, joissa aidosti tavataan vertaisia. Verkoissa syntyneistä kontakteista olemme saaneet lukuisia esimerkkejä, jotka eivät liene mairittelevia!
On tyypillistä, että verkko-opetuksesta hehkuttavat ja siihen hurahtaneet eivät ole olleet koskaan aidossa opetuskontaktissa nykyisen nuorison kanssa. Olisi ehkä syytä joskus jalkautua arkitodellisuuteen!
Niinpä niin. Vaikka yritinkin kärjistää, en kuitenkaan väittänyt, että lähiopetuksesta luovuttaisiin. Platonin ja Sokratesin perintö elää, mutta muoto muuttuu. Lähiopetuksella on mahdollisuus kehittyä vuorovaikutteisempaan suuntaan, katederiopetus voidaan jättää verkkoon ja lähiopetuksessa keskittyä yhteisöjen ja ryhmien vaalimiseen. Eräs lehtori hyvin tiivisti, ettei "ihmistyötä" opita verkossa vaan aidossa vuorovaikutuksessa ihmisten kesken.
PoistaVertauksesi kirjekurssiin oli mielenkiintoinen. Ei ole ensimmäinen kerta kun sen kuulen. Nykyisellä verkko-opetusmalleilla on kirjekurssien kanssa yhtä paljon tekemistä kuin vanhalla polkupyörällä ja uudella 5-sarjan BMW:llä. Molemmat ovat kulkuneuvoja, mutta toisella pääsee määränpäähän huomattavasti nopeammin ja mukavammin. Molempia pitää toki osata käyttää.
Siinä olet oikeassa, että verkko-opetus kunnolla hoidettuna vie huomattavan määrän resurssia. Tästä syystä ehdotinkin, että verkko-opetus tulisi järjestää kansallisesti avoimeksi infra-strukstuuriksi.
Valitettavasti verkko-opetukseksi tulkitaan (jopa virallisesti, kun haallitaan QPR-pisteitä)se, että opetusmateriaali ja tehtävät ovat verkossa. Taikasana on "sähköinen muoto". On huhuja, että dokumenttikameroiden hankinnat jäädytetään, koska ko. aparaatti on vanhanaikainen, opettajilla pitää olla opetusmateriaali näet sähköisessä muodossa! Mihin helvettiin sitä kirjastoa sitten tarvitaan, siellähän on tietoa brutaalisti paperilla ns. mustaa-valkoisella muodossa? Näitä kirjojen sisältämiä tietoja olisi mukava näyttää dokumenttikameralla, mutta lienee "sähköinenmuotostrategian" vastaista!
VastaaPoista