keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kampus askeleen eteenpäin

Porin korkeakoulukampuksen tarjouskilpailun kolmen tarjouksen arviointi ja päätöksen valmistelu oli mittava työ, joka päättyi onnellisesti - päätökseen. Monta vaihetta  on kuitenkin vielä käytävä läpi ennen kuin muutto Vähäraumalta ja Tiilimäeltä Asema-aukiolle voi alkaa.


Ensimmäinen vaihe on valitus markkinaoikeuteen. Muutoksenhakuaika markkinaoikeuteen on pääsääntöisesti 14 päivää siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.  Helpoiten tästä vaiheesta selviää, jos valitusta ei tule ja molemmat hävinneet asianosaiset tyytyvät ratkaisuun. Markkinaoikeus on purkanut jutturuuhkaansa ja keskimääräinen käsittelyaika on lyhentynyt n. 7 kk:een. Joskin viime vuonna oli vireillä edelleen joitain yli vuodenkin vanhoja juttuja.

Vaikka valitus päätöksestä markkinaoikeuteen tulisi, uskoisin, että oikeuden käsittelyaikanakin hanketta pyrittäisiin edistämään. Sopimusta ei luonnollisesti voida solmia ennen oikeuden päätöstä, mutta sopimusneuvotteluja vuokrasopimuksesta voidaan tarjouskilpailun voittajan kanssa käydä. Neuvotteluissa laaditaan vuokrasopimus tarkentaen urakan sisältöä, suunnittelun periaatteita, aikataulua sekä vuokran sisältämiä elementtejä ja vastuunjakoa niiltä osin kuin niitä tarjouspyynnössä ei ole yksilöity.

Myös omat hankkeemme kampuksen kehittämiseksi voivat alkaa välittömästi. Vuosi sitten kirjoitin Agorassa kampuksen merkityksestä tiennäyttäjänä kohti uudenlaista hiilineutraalia ympäristö- ja yhdyskuntapolitiikkaa. Kampusratkaisu on suuri investointi, johon omalta osaltamme kannamme kortemme kekoon kehittämällä oppimisympäristöjä ja innovatiivisia ratkaisuja, kuten rakenteisiin integroituja aurinkokeräimiä ja rakennuksen mittarointiin keskittyviä seurantajärjestelmiä. Alueen yrityksille hankkeen tulee omalta osaltaan edistää uusien innovatiivisten tuotteiden ja palvelujen markkinoille pääsyä.

Vasta vuokrasopimuksen syntyminen tarkoittaa sitä, että varsinainen suunnittelu voi alkaa. Kampuksen suunnitteluvaihe kannattaa toteuttaa huolella ja eri käyttäjäryhmiä osallistaen. Viimeistään tässä vaiheessa lyödään kiinni monta periaatetta ja päätöstä. Näihin kuuluvat päätökset siitä miten eri toiminnot sijoitetaan, miten eri käyttäjien tarpeet huomioon ottava monitilaympäristö määritellään ja toteutetaan, miten tarjouksen arvioinnissa havaittuja puutteita korjataan ja parannetaan, miten omien hankkeiden tulokset integroidaan rakennukseen, ja niin edelleen.



Kun suunnittelu on valmis, voidaan Asema-aukiolla edetä vanhojen rakennusten purkuun ja uudisrakennuksen kuopan kaivamiseen.Vuoden 2017 kesäkausi on kalenterissa varattu muutolle.

3 kommenttia:

  1. Harri Salminen, samkilainen26. maaliskuuta 2014 klo 11.02

    Uutisoinnissa puhutaan soten kuulumisesta samaan kokonaisuuteen ja kirjoitat tuossa Tiilimäen muutosta Asema-aukiolle. Onko kampusratkaisu nyt linjattu niin, että Tiilimäen tiloista luovutaan kokonaan?

    VastaaPoista
  2. Neuvottelut tosiaan aloitetaan vaihtoehdon 20 v. ja sote mukana pohjalta. Tämä tarkoittaa sitä, että neuvotellaan 20 v. vuokrasopimuksesta, joka oli tarjouksissa SAMKille selvästi edullisempi kuin 15 v. vaihtoehto. Sote mukana tarkoittaa sitä, että Tiilimäellä tällä hetkellä pääosin toimivat hyvinvoinnin ja terveyden osaamisalueet siirtyvät muun SAMKin mukana kokonaisuudessaan Asema-aukiolle. Tämä tarkoittaa sitä, että SAMK luopuu paitsi Tiedepuiston myös Tiilimäen tiloista.

    VastaaPoista
  3. On hienoa, että tulevalle kampukselle pääsee mutkattomasti niin h-autolla, l-autolla, junalla ja lentokoneella. Mutta mites veneellä tai laivalla?

    VastaaPoista