lauantai 9. maaliskuuta 2013

Opiskelijat liikkeelle

Viime viikolla opiskelijoiden liikuntakysymykset tulivat vastaani useampaan otteeseen. Liikunta-asiat olivat ensinnäkin esillä Arenen kokouksessa, olihan  hallituksen helmikuussa eduskunnalle jättämässä esityksessä  ammattikorkeakoululain muuttamiseksi liikuntapalvelut sisällytetty toimilupien myöntämistä koskevaan asetukseen ja sen yksityiskohtaisiin perusteluihin. Perusteluissa lukee:

"Toimilupahakemukseen sisällytettävän opiskelijapalveluiden järjestämistä koskevan selvityksen tulee kattaa myös opiskelijoiden liikunta- ja hyvinvointipalvelut. Tavoitteena on varmistaa, että ammattikorkeakoulut huolehtivat opiskelijoiden liikuntamahdollisuuksista hallitusohjelman edellyttämällä tavalla."

Hallitusohjelma haluaa edistää koko elämänkaaren mittaista liikunnallista elämäntapaa. Hallistusohjelma ykskantaan toteaa opiskelijaliikunnasta, että "Huolehditaan opiskelijaliikunnasta." OKM:stä saadun tiedon mukaan aivan samat kriteerit tullaan edellyttämään ammattikorkeakoulujen kaikkien toimipaikkojen opiskelijoille, riippumatta siitä kuinka suurella tai pienellä paikkakunnalla opetus tapahtuu. Opiskelijoille Kankaanpäässä pitää siis tarjota vastaavat liikunnalliset mahdollisuudet kuin Porissa tai Helsingissä.

Opiskelijoiden liikuntaliiton puheenjohtaja Teemu Myllärinen korosti omassa puheenvuorossaan sitä, että terveyserot ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden välillä ovat hätkähdyttävän suuret. Helmikuussa julkaistun YTHS:n raportin mukaan yliopisto-opiskelijoihin verrattuna ammattikorkeakoulujen opiskelijoista huomattavasti suurempi osuus on ylilihavia.

OLL lähtee miellään siitä, että ammattikorkeakoulut tavoittelevat OLL:n suositusten mukaista vähimmäispanostusta (30€ vuodessa opiskelijaa kohden) liikuntapalveluiden järjestämiseen. Mikään rahamäärä ei luonnollisesti ei ole mikään ratkaisu, koska eri paikkakunnilla tarjonta ja hinnat ovat varsin eritasoisia.

Saman iltana minulla oli tilaisuus keskustella SAMKin eri opiskelijajärjestöjen edustajien kanssa. Minulle vahvistui käsitys, että liikuntamahdollisuudet ovat opiskelijoille tärkeä kysymys. Uusille kampuksille liikuntamahdollisuudet tulee suunnitella huolellisesti yhdessä Porin ja Rauman kaupunkien kanssa. Jo nykyisillä kampuksilla kysymys siitä kenellä on oikeus käyttää mitäkin liikuntapaikkoja vaatii selkiyttämistä. Itselleni tuli uutisena, että vanhat organisaatiorakenteet ovat jääneet elämään ja eri alojen opiskelijat ovat eri fasiliteettien suhteen eriarvoisessa asemassa. Onneksi asia on järjestettävissä.

3 kommenttia:

  1. Hei Juha,

    Tässä lista mitä liikuntamahdollisuuksia yliopistot tarjoavat opiskelijoilleen Helsingissä. Eli Kankaanpäähän pitää nyt satsata muutama kymmenen miljoonaa pääkaupunkiseudun veronmaksajien veroja, jotta vastaavat mahdollisuuden voidaan taata. Kylläpä kallliiksi tulee amk-opiskeljoiden laihdutus. Yst. terveisin Kari

    Afro Afro (kurssi) Aikido Aikuisbaletti (kurssi) Aktiivivenyttely (kurssi) Amerikkalainen jalkapallo (seura) Aromaterapia Astangajooga Astangajooga (kurssi) BODYCOMBAT® BODYCOMBAT® Tekniikka BODYPUMP® BODYPUMP® Tekniikka Beach volley Body Bollywood (kurssi) Brasilian Mix Bujinkan Burleskitanssi (kurssi) Capoeira Circuit training Cross Training (kurssi) Cubanueva Daitoryu Aikijujutsu Dance Fitball Flow-jooga (kurssi) Funk Funk, krumping (kurssi) Funktionaalinen harjoittelu Futsal Futsalsarjat Golf (seura) Golfturnaus Haidong Gumdo Happy Dance Harjoitusohjelma Harjoitusohjelma tai Kuntotesti Hiihto, luistelu (kurssi) Hiihto, perinteinen tyyli (kurssi) HipHop (kurssi) Huolettomat hartiat Hydrobic (Tapiolan uimahalli) Hyvinvointi (kurssi) Hyvän olon tunti Intervalli (YO Spin) Intervalli ja keskivartalotreeni IntervalliBody IntervalliStep Itämainen tanssi (kurssi) Jalkapallo (seura) Jalkapallosarja Jazztanssi (kurssi) Jooga Judo Juoksu Juoksu (kurssi) Jääkiekko (seura) Kahvakuula (kurssi) Kahvakuulacircuit Kansantanssi Karate Karate-do-shotokai Kashima Shinryu Kaukalopallo (seura) Kehonkoostumusmittaus Kendo Keppijumppa Keskivartalotreeni Kiipeily (kurssi) Klassinen hieronta Klassinen hieronta tai urheiluhieronta Koripallo Koripallo (seura) Koripallosarja Kriketti Kundalinijooga (kurssi) Kuntonyrkkeily Kuntonyrkkeily (kurssi) Kuntosali (kurssi) Kuntosalicircuit Laskettelureissu (kurssi) Latin Dance Coctail (kurssi) Lavatanssi (kurssi) Lempeä jooga Lentopallo Lentopallo (kurssi) Lentopallo (seura) Lentopallosarja Liitokiekko Liitokiekko (seura) Muu laji Niska-selkä Nykytanssi (kurssi) Olonkeveys -valmennus (kurssi) Omatoiminen kiipeily Parkour (kurssi) Permantoakrobatia (kurssi) Personal Training Perus (YO Spin) Pesäpallo (seura) PhysioFit Pilates Pilates (kurssi) Pyöräily Pöytätennis Racketball Racketball (kurssi) Ratsastus Reggaeton (kurssi) SH’BAM® Salibandy Salibandy (seura) Salibandysarjat Salsa Salsa (kurssi) Saunayoga (kurssi) Sauvakävely (kurssi) Shiatsu Shorinji Kempo Showjazz Showtanssi (kurssi) Squash Squash (klinikka) Squash (kurssi) Squashturnaus ja -liiga Step Sukellus Sulkapallo Sulkapallo (klinikka) Sulkapallo (kurssi) Sulkapallo (seura) Sulkapalloturnaus Suunnistus Suunnistus (kurssi) Sähly TRX (kurssi) Taekwon-do Tai Shin Mun Taido Taiji Taiji (kurssi) Taitoluistelu Tasasyke (YO Spin) Tennis (kurssi) Tennis (seura) Tennisturnaus Trail Running Triathlon (kurssi) Uinti (kurssi) Uppopallo (seura) Vannetanssi (kurssi) Venyttely Venyttely ja kehonhuolto Vogue (kurssi) Voimailu Yin-jooga (kurssi) Yleisurheilu Yleisurheilu (kurssi) Zumba® Äijäjooga (kurssi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kalliiksi tulee vaikka edellytettäisiin vain Porin tasoa. Tämän Helsingin vertauksen oli kuuleman mukaan esittänyt OKM:n virkamies. Nähtäväksi jää mitä tasoa todellisuudessa edellytetään.

      Poista
  2. Hei!
    Eipäs nyt tehdä kärpäsestä härkästä. OLL:n suositus on melko maltillinen: yksi päätoiminen opiskelijaliikuntaa koordinoiva henkilö 5000 päätoimista opiskelijaa kohti, käytettävissä olevia (huom ei välttämättä omia)perusliikuntapaikkoja kutenliikunta- ja palloilusali, kuntosali, yksi 1000 opiskelijaa kohti, kohtuuliseen kellonaikaan olevat salivuorot ja erityisesti huomion kiinnittäminen ns nollaliikkujiin.

    Tutkimusten mukaan suurin yksittäinen kansanterveydellinen riskitekijä ei suomalaisilla enää olekaan tupakka vaan liikkumattomuus ja sen mukanaan tuomat liitännäisongelmat kuten ylipaino. Siinä mielessä OKM on ihan oikealla asialla.Helsinkiin vertaaminen on ihan turhaa; siellä liikutettava opiskelijavolyymi on ihan toista luokkaa.

    VastaaPoista