perjantai 16. marraskuuta 2012

Kuka investoi toimitiloihin

Talouspoliittisen ministerivaliokunnan (Talpo) 28.9.2012 tekemän linjauksen mukaan yksityisten ammattikorkeakoulujen ylläpitäjälle (siis osakeyhtiömuotoisille ylläpitäjälle kuten SAMK Oy) korvataan niiden vuosina 2014–2016 tekemiin investointeihin sisältyvät arvonlisäverot täysimäääräisinä.Tämä on merkittävä kädenojennus esim. toimitilahankkeiden kustannuksissa. Porin ja Rauman toimitilahankkeissa arvonlisäverojen osuus kokonaiskustannuksista olisi yli 10 miljoonaa euroa.

Ei ole siis yhdentekevää se kuka toimitilahankkeisiin investoi. Jos investoinnin tekee ylläpitäjän omistajataho, esim. kaupunki, arvonlisäveroja ei ilmeisesti korvata. Yhtä huonosti käy, jos investoinnin tekee yksityinen taho, kuten SAMKin kohdalla on kaavailtu Porissa. Toistaiseksi on selvää vain se, että jos investoinnin tekee yksityinen ylläpitäjä itse, arvonlisäverot korvataan.

Lienee selvää mihin tällä linjauksella pyritään. Valtiovalta haluaa edistää yksityisten ammattikorkeakoulujen toimitilojen siirtymistä ylläpitäjien omaan omistukseen. Näin vähennettäisiin osakeyhtiömuotoisten ammattikorkeakoulujen mahdollisia piilo-osinkoja omistajatahoille. Valtio selvästi pelkää oman perusrahoituksensa valumista vanhojen ylläpitäjien (nykyisten omistajien) laariin. Tai kenen tahansa muun ulkopuolisen laariin.

Kysymys kuuluu muuttaako tämä jotenkin SAMKin toimitilasuunnitelmia Porissa tai Raumalla? Ainakin pohdinnan paikka, loppuun asti pitäisi arvioida olisiko jotenkin mahdollista saada Talpon linjauksen mukainen alv-korvaus oman ammattikorkeakoulumme hyödyksi. Ensin tietysti selvitetään koskeeko linjaus tosiaan vain ja ainoastaan ylläpitäjien omia investointeja. Toiseksi kannattaa selvittää onko ylläpitäjän mahdollista tehdä investointi ja sitten nopealla aikataululla myydä toimitilat pysyvälle kiinteistösijoittajalle. On selvää, ettei kaikkia vaihtoehtoja ja linjauksen porsaanreikiä ole vielä tutkittu. Minusta ne pitäisi avoimesti selvittää, jotta mahdolliset etenemismallit olisivat kaikille tiedossa.

Ongelmallista tässä on se, että Talpon linjaus on vain linjaus. Linjauksesta tulisi muodostaa ennakkopäätöksiä kohtuullisen nopealla aikataululla. Vuosi 2014 lähestyy kovaa vauhtia.

2 kommenttia:

  1. Hyvä Toimari,

    Tutustu nyt herran tähden arvonlisäverotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä valaisevasta kommentista. Sinulla on selvästi merkittävää tietoa arvonlisäverotuksesta, joka kieltämättä on yksi verotuksen vaikeimmista lajeista. Jakaisitko tietoa muillekin.

      Poista