lauantai 12. maaliskuuta 2016

Laatua, tiedettä, taidetta vai totuutta

Korkeakoulumme laatujärjestelmä auditoitiin viime syksynä Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toimesta. Viime viikolla auditoinnin tuloksena julkistettiin, että olemme saaneet Karvin laatuleiman, joka on voimassa kuusi vuotta. Erityishuomiona tuotiin esille se, että opiskelijat ovat hyvin mukana laatutyössä. Auditointiryhmän mukaan pitkäjänteinen laatujärjestelmän kehittäminen on luonut vahvan laadunhallinnan perustan ja koko korkeakoulun kattavat toimintaperiaatteet sekä menettelytavat.

Laadun auditoinnissa tarkastellaan nimenomaan laatujärjestelmää, eli käytännössä laadun hallinnan ja laadun varmistuksen prosesseja ja toimintaperiaatteita. Auditoinnissa ei siis tarkastella  laatua sinänsä.

Tällä viikolla julkisuudessa on käsitelty laajalti yhtä SAMKin kuvataiteen opinnäytetyötä, josta Ylen ja Iltalehden artikkelien pääpointtina on ollut se, että (kaiken maailman) salaliittoteorioilla pääsee läpi ammattikorkeakoulusta. Työstä artikkelien mukaan puuttuu lähdeviitteet eikä esitettyjä väitteitä arvioida kriittisesti.  Työn on annettu ymmärtää osoittavan jotain korkeakoulun laadusta, jopa siinä määrin, että Iltalehden toimittaja haastatteli Karvin johtajaa asiasta.

Ottamatta enää liiemmälti kantaa tähän yksittäiseen opinnäytetyöhön, asiaa on kuitenkin syytä tarkastella yleiseltä kannalta.

Opinnäytetyö on suuritöinen ponnistus. Ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyön laajuus on 15 op, eli työ vastaa yhden puolikkaan lukukauden mittaista täysipäiväistä opiskelua. Koska työ on näinkin suuritöinen, sen on syytä kehittää opiskelijan valmiuksia soveltaa tietojaan ja taitojaan kyseiseen ammattiin valmistumisessa ja valmistautumisessa parhaalla mahdollisella tavalla.

Kuvataiteen opinnäytetyön on syytä palvella nimenomaan kuvataiteilijan työn edellyttämiä tarpeita. Kuvataiteen ja kuvataiteijan työn näkökulmasta hajanaiset mielipiteet uudesta maailmanjärjestyksestä ovat paitsi epäoleellisia myös hyödyttömiä.

On selvää, että taiteen opinnäytetyöt edustavat erilaista traditiota ja käsittelytapaa verrattuna moniin muihin ammattkorkeakoulun aloihin, kuten esim. tekniikka, liiketalous tai sosiaali- ja terveysala. Kuvataiteen opinnäytetyössä etusijalla on ilman muuta taiteellinen teos tai kokonaisuus. Teoksen merkitystä on oman tulkintani mukaan pidetty opinnäytetyössä täysin määräävänä. Opinnäytetyön kirjallisen osion rooli on jäänyt jäsentymättömäksi eikä niiden laatuun ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Kirjallinen osio ei voi olla vain suomen kielen osaamisen mittari. Tätä varten on ammattikorkeakoulututkinnossa asetuksen vaatima kypsyysnäyte, joka osoittaa perehtyneisyyttä alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa.

Millainen kuvataiteen opinnäytetyön sitten pitäisi olla? Kaikkien korkeakoulun tutkintojen edellytyksenä on kirjallinen opinnäytetyö. On tärkeää, että opiskelija ja ohjaaja yhteisesti määrittelevät mistä ja miten opinnäytetyö muodostuu. Ei kuvataiteen tarvitse olla minkäänlainen poikkeus tai erikoisuus ammattikorkeakoulukentässä. Monella alalla voidaan rakentaa opinnäytetyönä teos tai tuote, joka opinnäytetyössä kirjallisesti ja kuvallisesti dokumentoidaan. Aivan samalla tavalla kuvataiteessa teoksen ja kirjallisen osion tulisi opinnäytetyössä muodostaa saumaton kokonaisuus, jossa teos dokumentoidaan taiteen tekijän omista lähtökohdista.

Kuvataide ei ole tiede, joten tieteen toimintamalleja tai traditioita ei voi edellyttää sellaisenaan noudatettaviksi. On kuitenkin taidetta tuntevan yleisön aliarvioimista todeta, ettei laajalla yleisöllä olisi ymmärrystä taidealan opinnäytetöille ja koulutuksen luonteelle. En voi hyväksyä sitä, että tämäntyyppiseen argumentointiin vedoten annetaan vapauksia laatia minkälaisia kirjallisia tuotoksia tahansa. Kuvataiteen opinnäytöille tulee olla samat laatuvaatimukset kuin muillekin opinnäytetöille, niin sisällöllisesti kuin kielellisesti.

Opinnäytetyö on nimensä mukaisesti työnäyte. Työnäytteen julkisuus on mielestäni äärimmäisen tärkeä periaate, eihän tätäkään keskustelua ja kehittämistyötä olisi syntynyt ilman julkisuuden kautta tulevaa itseään korjaavaa painetta. Tässä mielessä tieteen avoimuuden periaate on todistanut merkityksensä myös kuvataiteen osalta.

Iltalehden haastattelussa totesin, että olin järkyttynyt opinnäytetyöstä. Eniten työssä järkytti painettuun tekstiin asti päässyt täydellinen tietämättömyys tai piittaamattomuus tieteen filosofian periaatteista. Tieteen perustehtävä on tosiasioita koskevan tiedon hankkiminen. Se, että opinnäytetyössä kerrotaan "länsimaisessa maailmassa pimentoon jääneestä totuudesta" osoittaa, ettei tieteen perusperiaatteista ole vähäisintäkään käsitystä.

17 kommenttia:

  1. Eikö tämä uudistus rajaisi pois syvemmästä taiteellisesta koulutuksesta ne, joilla on vaikeuksia kirjallisen ilmaisun kanssa. Suuri osa kuvatataiteilijoista on nimenomaan kuvataiteilijoita siitä syystä, etteivät ole kykeneväisiä ilmaisemaan itseään tarpeeksi muilla tavoin ja kokevat kuvantekemisen olevan paras keino tähän. Ennen vallitsi edes jonkinlainen sisäinen konsensus siitä, että AMK toi mukanaan kankaanpään taidekouluun ainoastaan turhaa byrokratiaa, jota yritettiin vältellä parhaan mukaan ja nyt sinä aiot alkaa valvoa tarkemmin, että sitä myös toteutetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on kulttuurialan korkeakoulututkinto. Ammattikorkeakouluasetuksen mukaan amk-tutkintoon johtavien opintojen tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on:

      1) laaja-alaiset käytännölliset perustiedot ja -taidot sekä teoreettiset perusteet toimia työelämässä oman alansa asiantuntijatehtävissä;

      2) valmiudet seurata ja edistää oman ammattialansa kehittymistä;

      3) edellytykset oman ammattitaidon kehittämiseen ja elinikäiseen oppimiseen;

      4) riittävä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön.

      Edellä mainituista voi johtaa, että kirjallinen ilmaisutaito on oleellinen valmius oman alan asiantuntijatehtäviin ja kansainväliseen toimintaan.

      Poista
    2. Yksikään kohta näistä ei täyty, joten kannatan voimakkaasti, että Kuvataiteen yksikkö irroitetaan SAMKin alaisuudesta ja palataan vanhaan Kankaanpään Taidekoulu malliin.

      Poista
  2. Kohun noustua katsoin kyseisen teoksen. Sattumalta ruudulleni tulin ensin saman kampuksen toinen työ, samalta ohjaajalta. Ensi reaktioni oli: LSD:täkö kampuksen kahvilassa tarjoillaan?

    Ammatikorkeakouluasetuksessa asetetaan minimivaatimukset opinnäytetöille. Näitä vaatimuksia on sitten tarkennettu opetusalakohtaisissa suosituksissa joita opetus- ja kulttuuriministeriön suojissa ovat laatineet alakohtaiset ammattikorkeakoulujen edustajista koostuneet työryhmät. En tiedä, onko kuvataiteen alasta olemassa vastaavia suosituksia kuin esimerkiksi tekniikan tai liiketalouden aloilta, mutta uskoisin että on.

    Ne kuvataiteen alan opinnäytetöiden kirjalliset osuudet, jotka olen nähnyt, eivät kieleltään eivätkä sisällöltään täytä edes asetuksen vaatimuksia. Vastuu siitä ei kuitenkaan ole yksin opiskelijan. Jos ohjaava opettaja, ulkopuolinen arvioija, jos sellaista käytetään, ja koulutusohjelman johtaja eivät tiedä vaatimuksista tai välitä niistä, opiskelija menee siitä, mistä rima on matalin.

    Ihminen on sellainen.

    Jos itse olisin SAMKin rehtori, olisin kuitenkin eniten kiinnostunut siitä, miksi aihe putkahti esiin juuri nyt. Sekä ajankohta että kohun kohde ovat erittäin mielenkiintoiset. Veikkaanpa, että Kankaanpään lopettamisesta tehdään lähiaikoina uusi aloite. Onhan nyt ainakin suuren yleisön silmissä ammuttu alas kankaanpääläisten itsensä käyttämä peruste arvostetusta taideopetuksesta.

    Kankaanpäästä taisi tullakin taakka SAMK:ille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammattikorkeakouluasetus ei säädä opinnäytetyöstä muuta kuin, että sen tulee kuulua tutkintoon johtaviin opintoihin. Opinnäytetyö määritellään SAMKin tutkintosäännössä ja opinnäyteprosessi kuvataan tarkemmin SAMKin laatukäsikirjan menettelyohjeessa.

      Poista
  3. Vastaatte anonyymille:

    "Ammattikorkeakouluasetus ei säädä opinnäytetyöstä muuta kuin, että sen tulee kuulua tutkintoon johtaviin opintoihin"

    Edellisessä vastauksessanne olette kuitenkin vastanneet:

    "Ammattikorkeakouluasetuksen mukaan amk-tutkintoon johtavien opintojen tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on:

    1) laaja-alaiset käytännölliset perustiedot ja -taidot sekä teoreettiset perusteet toimia työelämässä oman alansa asiantuntijatehtävissä;

    2) valmiudet seurata ja edistää oman ammattialansa kehittymistä;

    3) edellytykset oman ammattitaidon kehittämiseen ja elinikäiseen oppimiseen;

    4) riittävä viestintä- ja kielitaito oman alansa tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön.

    Edellä mainituista voi johtaa, että kirjallinen ilmaisutaito on oleellinen valmius oman alan asiantuntijatehtäviin ja kansainväliseen toimintaan."

    Oletan, että Anonyymi teki aivan saman johtopäätöksen ja kuittasi sen vain lyhyemmin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sami Korvenrinne. Luin viestisi moneen kertaan, jotta ymmärtäisin sen sisällön ja tarkoituksen. Viesti on erittäin vaikeaselkoinen puhtaasti siitä syystä, että et noudata kieliopissa yleisesti hyväksyttyjä sääntöjä. Kommentoin joitain ymmärtämiäni väittämiä. Voit korjata, jos mielestäsi olen ymmärtänyt väärin.

      Sillä ymmärränkö minä kuvataidetta tai kuvataiteilijaa ei ole merkitystä. Kuvataiteen opettajat ja opinnäytetyön ohjaajat ovat sitä varten. Sillä on merkitystä, että minä ja kaikki muutkin SAMKin laadusta vastaavat ymmärtävät mitä opiskelijalta missäkin opintosuorituksessa voi ja tulee edellyttää. Mielstäni ymmärrän nämä edellytykset erittäin hyvin.

      Minä en en millään tavalla "päätä", että (kirjallinen) työsi on irrallaan itse maalauksista. Kukin tulkitsee tekstiäsi omalta osaltaan. Minä kuten moni muukin kirjallisen osiosi lukenut on jäänyt käsitykseen, että yhteyttä tekstin ja teosten välillä ei ole. En löytänyt tekstistä mitään viitteitä teokseen tai sen luomisprosessiin. Et millään tavalla tuo esille tekstissä, että se nimenomaan (yhdessä Kalevalan kanssa) toimi inspiraation lähteenä teoksellesi.

      Otat kantaa "tekstiosuuspakollisuus järjestelmään", joka on mielestäsi huono sinänsä. En valitettavasti lainkaan ymmärrä mihin järjestelmään viittaat. Yksi tekstin tuottamisen perusperiaatteista on saada lukijat ymmärtämään mitä kulloinkin tarkoitetaan.

      Mainitset, että täälläkin olisi syytä katsoa peiliin ja alkaa ymmärtää Kankaanpään yksikkoä "eri tavalla". Väitän, että Kankaanpään yksikössä nimenomaan on toimittu muista yksiköistä poikkeavasti, ja siitä tämä nyt syntynyt kohu juurikin on seurausta. Korkeakoulututkinnon vaatimusten tulee olla samat kaikissa koulutusohjelmissa.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi perustavaa laatua oleva ajatusvirhe on, että kuvataiteen koulutusohjelmassa tulisi oppia tai tehdä vain taidetta. Tutkinnon vaatimukset lähtevät ammattikorkeakouluasetuksesta (lue ensimmäisestä vastauksestani tässä viestiketjussa). Koulutuksen tulee siten valmistaa myös toimimaan taiteen asiantuntijatehtävissä. Äidinkielen osaaminen ja asiatekstin tuottaminen on oleellinen osa näitä valmiuksia.

      Kuvataiteessa on syytä aiempaa selkeämmin sisäistää mistä opinnäytetyö muodostuu ja miten työstä laaditaan yksi looginen kokonaisuus. Selvästikään vaatimukset eivät ole kuvataiteen koulutusohjelmassa kirkastuneet. Kaiken kaikkiaan vaatimukset eivät ole kohtuuttomia.

      Poista
  7. "Miksi kuvataiteen pitää tehdä kaksinkertainen opinnäytetyö."

    Näin kysyy ilmeisimmin kyseisen kohua aiheuttaneen opinnäytetyön tekijä. Olen AMK-insinööri ja voin sanoa, että myös tekniikan puolella opinnäytetyö on usein "kaksinkertainen". Ensin tehdään projekti tilaajalle ja tästä sitten erikseen opinnäytetyön raportointi. Kyseessä voi olla:

    - Piirustukset omakotitaloon ja esimerkiksi energiaselvitystä
    - Tämän jälkeen opinnäytetyössä käsitellään rakentamismääräyksiä, piirustusohjelmistoja, piirustusmerkintöjä ja energiamääräyksiä, sekä kuvaillaan oman prosessin etenemistä johtopäätöksineen.

    Tuntuuko siltä, että taidealalla voitaisiin toimia samoin? Kyllä mielestäni. Maalaat tauluja=piirrät taloja.

    VastaaPoista
  8. S.Duquela kirjoitti "poistin twiittini liityen aiheeseen, kun luin viimmeisen/tämän blogi tekstin. selkeästi et ymmärrä kuvataiteilijaa, etkä liiemmin kuvataidettakaan. et voi päättää, että työni on irrallaan itse maalauksista. ne on erittäin..."

    Jos tällaisella äidinkielen taidolla on todella päässyt ammattikorkeakoulusta läpi, suorittanut kypsyysnäytteen ja tehnyt vielä hyväksytyn opinnäytetyön, voidaan hyvällä syyllä kysyä, onko loukattu muiden alojen opiskelijoiden yhdenvertaisuutta.

    Edellä toinen anonyymi rinnastaa taiteellisen työn suunnittelutyöhön. Rinnastus on mielestäni osuva ja oikea. Verbaalin osuuden tulee taiteen alallakin kuvata työn synty: ideoinnin, teknisen toteutuksen ja näytteillepanon eri vaiheet, ja osoittaa, että taiteen tekijä osaa viestiä myös perinteisemmällä tavalla. Taiteen vähäinen arvostus nykypäivänä johtuu hyvin pitkälle siitä, että esimerkiksi haastatteluissa monet nykytaiteilijat eivät osaa muotoilla viestiään / vastauksiaan tavallisten ihmisten kielelle, niiden kielelle, jotka tekevät ostopäätöksiä, rahoituspäätöksiä ja hankintapäätöksiä.

    Olkoon hengen lento kuinka korkealla tahansa, se tarvitsee aina ravintoa, seinät ja katon, ja niitä ei saa puhumalla höpöjä - ellei aio tyytyä laitospaikkaan ja -ruokaan. Suomen myyvimmät ja taloudellisesti menestyvimmät taiteilijat ovat myös taitavia kielen käyttäjiä. Sen pitäisi riittää motivaatioksi suomen kielen opiskelulle myös Kankaanpäässä.

    VastaaPoista
  9. Ongelmana SAMK:ssa on se, että suomen kieltä ja viestintää eivät enää opeta vain suomen kielen ja viestinnän ammattilaiset, vaan ko. opetusta on siirretty ammattiaineiden opettajille (juristit, insinöörit, kauppatieteilijät), joilla ei ole alan asiantuntemusta. Tällä hetkellä koko SAMK:ssa on vain kolme päätoimista viestinnän opettajaa, joilla on alan koulutusta ja osaamista. Opinnäytetyövaiheessa pääosa opiskelijoista jää ilman suomen ja viestinnän asiantuntijan ohjausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opiskelijat saavat asiantuntevaa opetusta opetussuunnitelmien mukaisesti. On epärealistista ajatella, että jokaista opinnäytetyötä olisi erikseen ohjaamassa alan asiantuntijan lisäksi suomen kielen tai viestinnän ammattilainen. Nimetyillä opinnäytetyön ohjaajilla on kyky opastaa oikeakielisyyteen ja asiatekstin tuottamiseen.

      Poista
  10. Kaksi tai kolme viimeistä viestiä yhdessä ovat oikeastaan suomalaisen Pisa-palkitun koulutuksen rappion ilmentymää. Kun peruskoulusta, jota jotkut hyvin perustein persukouluksikin kutsuvat, ja lukiosta on vähennetty pakollisia aineita ja lisätty valinnaisuutta, on painetta kielten ja matemaattisten aineiden opetukseen siirretty kolmannen asteen oppilaitoksiin ilman, että samaan aikaan olisi annettu yhtään resursseja sille puolella. Ei ammattiin liittyviä matemaattisia taitoja, kuten lujuuslaskentaa, integraaleja tai derivaattoja, tai kunkin alan vaatimia viestintätaitoja voi opettaa ihmisille, jotka eivät osaa ratkaista ensimmäisen asteen yhtälöä tai tiedä, milloin suomen kielessä käytetään isoa kirjainta.

    VastaaPoista