Kuten aiemmin blogikirjoituksessani kirjoitin, viime perjantaina
näyteltiin ensimmäinen näytös näytelmässä Suomi100. Kaksi ministeriä oli
Otaniemessä paikalla käynnistämässä hanketta, jonka avulla on tarkoitus tehdä
Suomesta maailmanluokan koulutuksen ja osaamisen huippumaa. Hankkeella halutaan
ottaa ensimmäinen askel Suomen tekemiseksi kansainvälisen korkeakoulutuksen ja
tutkimuksen kärkimaaksi. Samalla koulutusviennistä halutaan tehdä kannattavaa
liiketoimintaa.
Paljon suuria sanoja, kannatettavia sanoja, mutta harvinaisen vähän villoja.
Sisällöksi jäi ministeri Stubbin teesit: Lisää kansainvälisyyttä, lisää
teknologiaa, Suomen brändi on koulutus, koulutus, koulutus. Näkyvimmin
seuraavana päivänä uutisoitiin Peter Vesterbackan esittämä hyvä tavoite: 100
000 ulkomaalaista (maksavaa) opiskelijaa Suomen satavuotisjuhliin mennessä.
Tällä hetkellä ulkomaalaisia tutkinto-opiskelijoita on Suomessa noin 20 000.
Suunnitelmaa siitä miten tavoitteet toteutetaan ei ole esitetty.
Osanottajien keskuudessa esiintyi epäilyjä siitä mitä on mahdollista saavuttaa
tilanteessa, että samalla koulutuksesta aiotaan edelleen leikata. Epäilyihin
tilaisuuden järjestäjät vastasivat tällä viikolla lähettämässään
kirjeessä:
"Tilaisuuden viimeisen puolen tunnin kyselysession aikana kuulimme
monta kertaa mainittavan ”haasteet, ”ongelmat” ja ”mahdottomuudet”. Keskustelu
kääntyi siis varsin perinteiseen suuntaan. Ehdotamme ja toivomme, että
kerrankin voisimme näiden sijaan keskittyä tarjolla oleviin mahdollisuuksiin ja
siihen, miten muodolliset esteet poistetaan."
Samassa kirjeessä järjestäjät ilmoittivat : "Seuraava Suomi100 –tapahtuma
pidetään Euroopan suurimmassa kasvuyrittäjyystapahtumassa Slushissa 18.11.
Tähän on viisi kuukautta aikaa – ryhdytään hommiin."
Ryhdytään vaan, mitäs tehdään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti