Valtion budjetti näpertelyä?

Jos olet päättäjä, et todellakaan halua tulla leimatuksi näpertelijäksi. Näpertely on hieno sana suomen kielessä, sen avulla toiminta voidaan helposti nonsoleerata puuhasteluksi. Ja vieläpä kokonaisuuden kannalta mitättömien pikkuasioiden parissa.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa suuresti arvostamani Raimo Sailas esitti huolensa siitä, että budjettiriihi uhkaa sortua näpertelyyn. Jaan täysin tämän huolen.  Hallitus näyttää keskittyvän budjettiriihessä muutamasta verovähennyksestä ja Aalto yliopiston lisärahoituksesta kiistelyyn. Hallitus ohjaa huomion täysin vääriin kysymyksiin. Oikea kysymys on se miten Suomi Oy saadaan selviämään tästä kurjimuksesta.

Näyttää tyystin unohtuneen se tosiasia, että vaikeina aikoina pitää investoida tulevaisuuteen. Siinä se. Periaatteessa helppo homma. Mutta mitkä ovat tulevaisuuden kannalta tärkeimmät investoinnit?  Kuulostaa vaikealta kysymykseltä, mutta sitä se ei loppupeleissä ole. Kannattavia ovat kaikki investoinnit, jotka ruokkivat talouskasvua. Erityisesti pitäisi tutkia mahdollisia investointeja tutkimus- ja kehittämiseen, osaamisen lisäämiseen, väyläinfrastruktuureihin, jne.

Keskustelu siitä miten Aalto-yliopiston lisärahoituksen muutamat kymmenet miljoonat jaetaan, näyttää häivyttäneen sen tosiasian, että koulutuksesta ja TK-toiminnasta on leikattu viime vuosina moninkertainen määrä. Keskustelu siitä mitä korkeakoulujen indeksillä tehdään tai miten Aalto-yliopiston lisämäärärahat jaetaan, on näpertelyä. Oikea kysymys on se, mitä hallitus linjaa tulevaisuuden investoinneista. Nyt pitäisi mielestäni päättää paitsi rakenteellisista toimenpiteistä myös merkittävistä panostuksista taloudellista kasvua ruokkivaan koulutukseen, TK-toimintaan ja erityisesti infrastruktuureihin.

Jos vaikeina aikoina säästää, käy helposti niin, että säästää itsensä kuoliaaksi. Hallitus on jämähtänyt säästämisen mantraan, investoinnit ja uuden luominen ovat unohtuneet.

Nyt sitten fiksu lukija kysyy mistä rahat moiselle suunnan muutokselle. No siihen on hallitus jo vastauksen keksinyt - budjetin alijäämäisyyttä paikataan joka tapauksessa valtion omaisuuden myynnillä ja lisävelanotolla. Rakenteellisten uudistusten ja tehtyjen investointien on tarkoitus tuottaa omistajalle voittoa, näköpiirissä olevassa lähitulevaisuudessa.

Pääministeri Stubb sanoi tänään olevansa vakuuttunut siitä, että kaikilta hallituspuolueilta löytyy tahtoa kestävien ratkaisujen tekemiseen. Toivottavasti näin on.

Matkalla oikeushenkilöksi

Eduskunnassa käsiteltävänä olevassa lakiehdotuksessa uudeksi ammattikorkeakoululaiksi esiintyy sanahirviö ammattikorkeakouluosakeyhtiö, jolla tarkoitetaan ennen kaikkea ammattikorkeakoulujen oikeushenkilöasemaa. Sanatarkasti hallituksen esityksenä olevassa lakitekstissä todetaan: "Ammattikorkeakoulu on osakeyhtiömuotoinen oikeushenkilö (ammattikorkeakouluosakeyhtiö), johon sovelletaan osakeyhtiölakia".

Miksi ihmeessä osakeyhtiö? Miksei säätiö tai julkisoikeudellinen laitos, kuten yliopistoilla.

Osakeyhtiö on valikoitunut oikeushenkilömuodoksi luontaista reittiä. Ammattikorkeakoulujen taustalla ovat ylläpitäjät (kunnat, kuntayhtymät ja muut yhteisöt), jotka pääosin omistavat myös ammattikorkeakoulujen kiinteistöt ja irtaimistot. Ammattikorkeakouluja ja korkeakoulukiinteistöjä on vuosien varrella vähitellen siirretty osakeyhtiömuotoon. Vanhat ylläpitäjät toimivat nykyisten ammattikorkeakouluosakeyhtiöiden sekä korkeakoulukiinteistöjä hallinnoivien  kiinteistöosakeyhtiöiden omistajina. Osakeyhtiömallissa näitä jo tehtyjä järjestelyjä ei ole tarpeen purkaa.

Osakeyhtiö on  oikeastaan aika luonnoton valinta oikeushenkilömuodoksi. Montaa asiaa joudutaan säätämään ammattikorkeakoululailla osakeyhtiölaista poikkeavasti. Ammattikorkeakouluosakeyhtiön tarkoitus on muu kuin voiton tuottaminen osakkeenomistajille, mikä yleensä on osakeyhtiön tarkoitus. Yhtiön hallituksen kokoonpanosta ja tehtävistä määrätään ammattikorkeakoululaissa eri tavalla kuin osakeyhtiölaissa. Ammattikorkeakoulun rehtori määritellään yhtiön toimitusjohtajaksi, joka on yksi yhtiön toimielimistä. Ammattikorkeakoulun ja opiskelijakunnan toiminnan julkisuus rinnastetaan viranomaisten toiminnan julkisuuteen, mikä poikkeaa täysin normaalin osakeyhtiön toiminnan julkisuudesta. Ammattikorkeakouluosakeyhtiön yhtiöjärjestykseen ja osakassopimukseen merkittäviä asioita rajoitetaan, rajoittaen omistajien oikeutta sopia asioista haluamallaan tavalla. Omistajien vallankäyttöä rajoitetaan muutoinkin - hallituksen tai toimitusjohtajan ammattikorkeakoulutoimintaan liittyviä tehtäviä ei voi siirtää yhtiökokouksen päätettäväksi.

Toisaalta osakeyhtiömuoto on ketterä tapa tehdä päätöksiä ja sopeutua muuttuvaan koulutusmaailmaan. Valta on keskitetty osakeyhtiön hallitukselle, jonka jäsenten tulee lain mukaan edustaa monipuolisesti yhteiskuntaelämän ja ammattikorkeakoulun tehtäviin liittyvää asiantuntemusta. Ajatuksena lain valmistelijalla on ollut, että tällainen hallitus kykenisi näkemään kokonaisuuden kannalta parhaat  ratkaisut paremmin kuin koulutuspaikkakuntien poliittisista päättäjistä koottu hallitus.

Ongelmalliseksi osakeyhtiö oikeushenkilömuotona muodostuu, jos ammattikorkeakouluja tästä syystä kohdellaan ulkopuolisessa rahoituksessa eriarvoisesti yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Alv-kohtelu on ratkeamassa tässä suhteessa suotuisasti. Huolestuttavaa on, ettei EU:n komissio ole sinnikkäistä yrityksistä huolimatta hyväksynyt SAMKia tai muita ammattikorkeakouluja julkisiksi laitoksiksi (public body). Eräillä ammattikorkeakouluilla, kuten SAMKilla, on jopa ollut vaikeuksia saada komissiota ymmärtämään ammattikorkeakoulujen voittoa tuottamatonta (non-profit) luonnetta.

Uuden lain tullessa voimaan, lakiesityksen mukaan 1.1.2015, ammattikorkeakouluosakeyhtiöillä tulee olla voimassa uuden lain ehdot täyttävät yhtiöjärjestykset ja osakassopimukset. Tämä edellyttää  syksyllä erikseen järjestettävää ylimääräistä yhtiökokousta, joka päättää paitsi yhtiöjärjestyksen sisällöstä myös sen astumisesta voimaan. Yhtiöjärjestys astuisi voimaan samaan aikaan kuin laki, johon siinä viitataan. Patentti- ja rekisterihallitus on ilmoittanut, että yhtiökokous voi päättää uuden lain edellyttämistä muutoksista yhtiöjärjestykseen ehdollisena siten, että muutokset merkitään kaupparekisteriin aikaisintaan samana päivänä kun uusi laki tulee voimaan.

Uuden ammattikorkeakoululain käsittely on eduskunnassa edelleen kesken, vaikka alkuperäisen aikataulun mukaan laki piti hyväksyttämän jo ennen eduskunnan kesätaukoa. Eduskunnan käsittelyä eivät tiettävästi ole viivästyttäneet osakeyhtiöihin liittyvät kommervenkit vaan kysymys opiskelijakunnan pakkojäsenyydestä. Tämän kysymyksen arviointi liittyy perustuslain yhdistymisvapaussäännöksen (13 §) tulkintaan (kts. hyvä blogikirjoitus aiheesta). Perustuslakivaliokunnan asiaa koskeva pohdinta jatkuu aikaisintaan 5.9. kokouksessa. OKM on ilmoittanut, että viivästyksestä huolimatta lain voimaantuloon valmistaudutaan alkuperäisen aikataulun mukaisesti.

Duaali- vai monomalli

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene esitti maaliskuussa, että ammattikorkeakouluista ja yliopistoista muodostuva korkeakoululaitos ei nykyisen kaltaisena vastaa niihin haasteisiin, joiden edessä Suomi nyt on. Nykymallin sijaan suomalaista korkeakoululaitosta tulisi kehittää yhtenä kokonaisuutena. Kahdesta erillisestä sektorista muodostuva korkeakoulujärjestelmä, niin sanottu duaalimalli, on kahden vuosikymmenen ajan palvellut hyvin suomalaisen yhteiskunnan tarpeita. Nyt rakenteen kuitenkin katsotaan kaipaavan uudistamista.

Perusteena tälle Arenen ulostulolle oli se, että vähän aiemmin yliopistopuolelta oli esitetty mallia, jossa ammattikorkeakoulut vastaisivat bachelor-tasoisesta koulutuksesta ja yliopistot ylempien tutkintojen koulutuksesta. Tällainen erikoistuminen, bachelor-tehtaat ja tiedemonopolit, ei ole mikään ratkaisu laadukkaan monipuolisen korkeakoulutuksen kehittämiseksi Suomen eri alueiden ja työelämän tarpeiden mukaisesti.

Keskustelu korkeakoulutuksen kehittämisen malleista ei saanut kevään aikana juurikaan tuulta. Kunnes tänään maan päälehti Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, jossa yliopistojen rehtoreilta kysyttiin mielipidettä asiasta. Tulos oli mielenkiintoinen. Pääkaupunkiseudun yliopistojen rehtorit eivät nähneet yhtenäisessä korkeakoululaitoksessa juurikaan etuja nykyjärjestelmään verrattuna. Sen sijaan muun Suomen rehtorit näkivät ammattikorkeakoulujen rehtoreiden tapaan kehittämistarpeita.

Yliopistojen rehtoreiden kommentit ovat arvokas kooste näkemyksiä. Niistä käy selville, ettei yhtenäinen korkeakoululaitos olisi sellaisenaan mikään yleispätevä ratkaisu. Tiedeyliopistojen toimintaedellytyksiä ei saa heikentää. Pienemmille paikkakunnille yksi organisaatio voisi kuitenkin olla järkevää voimavarojen tehokkaan käytön ja erikoistumisen takia. Lisäargumentteina tuotiin esille parempi kansainvälinen profiloituminen, joustavat opintopolut sekä yhteistyön esteiden poistaminen.

HS:n artikkeli on ansiokas siitäkin näkökulmasta, että kun puhutaan Suomen edusta, asioita tulee tarkasteltella koko Suomen kannalta. Ei vain pääkaupunkiseudun, eikä yhden sektorin. 

Suomi100 - Suomi koulutuksen maailman kartalle

Kuten aiemmin blogikirjoituksessani kirjoitin, viime perjantaina näyteltiin ensimmäinen näytös näytelmässä Suomi100. Kaksi ministeriä oli Otaniemessä paikalla käynnistämässä hanketta, jonka avulla on tarkoitus tehdä Suomesta maailmanluokan koulutuksen ja osaamisen huippumaa. Hankkeella halutaan ottaa ensimmäinen askel Suomen tekemiseksi kansainvälisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kärkimaaksi. Samalla koulutusviennistä halutaan tehdä kannattavaa liiketoimintaa.  

Paljon suuria sanoja, kannatettavia sanoja, mutta harvinaisen vähän villoja. Sisällöksi jäi ministeri Stubbin teesit: Lisää kansainvälisyyttä, lisää teknologiaa, Suomen brändi on koulutus, koulutus, koulutus. Näkyvimmin seuraavana päivänä uutisoitiin Peter Vesterbackan esittämä hyvä tavoite: 100 000 ulkomaalaista (maksavaa) opiskelijaa Suomen satavuotisjuhliin mennessä. Tällä hetkellä ulkomaalaisia tutkinto-opiskelijoita on Suomessa noin 20 000.

Suunnitelmaa siitä miten tavoitteet toteutetaan ei ole esitetty. Osanottajien keskuudessa esiintyi epäilyjä siitä mitä on mahdollista saavuttaa tilanteessa, että samalla koulutuksesta aiotaan edelleen leikata. Epäilyihin tilaisuuden järjestäjät vastasivat tällä viikolla lähettämässään kirjeessä:

"Tilaisuuden viimeisen puolen tunnin kyselysession aikana kuulimme monta kertaa mainittavan ”haasteet, ”ongelmat” ja ”mahdottomuudet”. Keskustelu kääntyi siis varsin perinteiseen suuntaan. Ehdotamme ja toivomme, että kerrankin voisimme näiden sijaan keskittyä tarjolla oleviin mahdollisuuksiin ja siihen, miten muodolliset esteet poistetaan."

Samassa kirjeessä järjestäjät ilmoittivat : "Seuraava Suomi100 –tapahtuma pidetään Euroopan suurimmassa kasvuyrittäjyystapahtumassa Slushissa 18.11. Tähän on viisi kuukautta aikaa – ryhdytään hommiin."

Ryhdytään vaan, mitäs tehdään?

Tyypillinen opiskelija

Suuri opiskelijatutkimus on valmistunut muutama viikko sitten. Kerran kolmessa vuodessa toteutettava kysely valottaa opiskelijoiden valintoja ja toimintaa. Luin tutkimuksen selvittääkseni itselleni millainen on tyypillinen tämän päivän opiskelija.

Opiskelijat ovat pääsääntöisesti (70 %) tehneet ansiotyötä ennen korkeakouluopintojen aloittamista. Tämä on luonnollista, odotettavaa ja toivottavaa, ja osuus voisi olla suuurempikin. Uskoisin, että omana opiskeluaikanani luku oli selvästi lähempämän sataa kuin nykyään. Syynä ei varmaankaan ole se, etteikö opintoja edeltävinä vuosina haluttaisi tehdä ansiotyötä. Syynä on varmasti se, että koululaisille ja lukiolaisille on vain vähemmän paikkoja tarjolla.

Opiskelijat ovat suhteellisen vähän osallistuneet valmennuskurssille (17%) ennen korkeakouluun pyrkimistä. Vaihtelu eri opiskelualojen suhteen on valtava. Oikeustieteessä ja lääketieteessä yli puolet opiskelijoista on osallistunut valmennuskursseille, ammattikorkeakouluopiskelijoista keskimäärin vain 9%.

Korkeakouluopinnot aloitetaan Suomessa keskimäärin 20-vuotiaana. Se ei ole kovin suuri luku siihen verrattuna, että aloituksen viivästymisestä ja venymisestä kohkataan melkoisen paljon. Onhan tuossakin keskimäärin ainakin yksi välivuosi, mutta tilanne aloitusajan suhteen on mielestäni tyydyttävä. Enemmänkin ongelma lienee se, että opiskelijat vaihtavat alaa ja tyhjäkäyntiä tulee tätä kautta.

Yliopisto-opiskelijoiden opiskeluun käyttämästä ajasta valtaosa (58%) kuluu itseopiskeluun ja vähemmän (42%) opetuksen seuraamiseen. Ammattikorkeakoulujen opiskelijoilla tilanne on täysin toisin päin, eli valtaosa opiskeluun käytetystä ajasta kuluu opetuksen seuraamiseen (61%) ja vähemmän itseopiskeluun (39%). Näkemykseni on, että yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijat voisivat tässä asiassa lähentyä toisiaan. Laadukasta opetusta kannattaa aina seurata. Monimuoto-opetusta voisi olla kuitenkin tarjolla nykyistä selvästi enemmän, luonnollisesti vaatimuksista yhtään tinkimättä.

Opiskelijoiden tulot ja menot näyttäisivät olevan keskimäärin tasapainossa. Kaikkien tuloja saaneiden korkeakouluopiskelijoiden kuukausitulo on opiskelijatutkimuksen mukaan 900 euroa kuukaudessa. Kaikkien menoja ilmoittaneiden opiskelijoiden keskimääräiset menot puolestaan olivat 890 euroa kuukaudessa. Suurin yksittäinen menoerä on odotetusti asumiskulut. En varmaankaan ole paljoa väärässä siinä, että opiskelijoiden tulot lisäävät myös menoja, pelkällä opintotuella ei paljoa kuluteta.

Erityisesti ammattikorkeakouluopiskelijoiden näkemys jatko-opinnoista on positiivinen, yllättävän moni aikoo suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon, joko yliopistossa Suomessa (33 %) tai ulkomailla (7 %) tai ammattikorkeakouluissa (22%). On selvää, että kaikki esteet sujuville opintopoluille pitää poistaa, ja koulutustason lisäämiselle tulee tarjota yhteiskunnan tukea, kun kerran valmiutta ja haluja on.

Kyselyn positiivisin viesti oli kuitenkin se, että suurin osa (78 %) suomalaisista korkeakouluopiskelijoista suhtautuu luottavaisesti tulevaisuuteensa. Valtaosa opiskelijoista (68%) arvioi, että omalla alalla on tulevaisuudessa hyvä työllisyystilanne.Yksi keskeisimmistä työllistymistä edistävistä asioista on opiskelijan asenne, positiivinen asenne on hyvä lähtökohta.

Maailman osaavin kansa 2020

Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa todetaan "Hallituksen tavoitteena on nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä." Kaikki ministeriöt ovat laatimassa hallinnonalojensa tulevaisuuskatsauksia tulevaa hallituskautta varten. Reilu viikko sitten pidetyssä Opetus- ja kulttuuriministeriön tulevaisuusseminaarissa tarkasteltiin koko osaamisketjua varhaiskasvatuksesta korkeimpaan opetukseen saakka.

Seminaarin avaukseksi OKM:n kansliapäällikkö Anita Lehikoinen loi katsauksen osaamisen tilaan ja tasoon Suomessa. Ilman johtopäätöksiäkin katsaus on karua luettavaa. Katsaus lähtee positiivisesti liikkeelle, Suomi on innovaatiojohtaja. Mutta samassa yhteydessä todetaan, että indikaattorit katsovat taaksepäin. Tosiasiassa lähes kaikki kehityksen trendit ovat menossa huonompaan suuntaan.

PISA-vertailu on ollut perinteinen ylpeyden aiheemme. Tuoreimman vuoden 2012 vertailun perusteella osaamisen taso on matematiikassa laskenut niin meillä kuin yleisesti muissakin länsimaissa. Hälyttävää on kuitenkin se, että vuoden 2003 tutkimukseen verrattuna osaamisen taso on laskenut eniten Suomessa ja Ruotsissa. OECD:n keskiarvon yläpuolella olleista maista Saksa, Sveitsi ja Liechtenstein sekä Kaukoidän maat ovat kyenneet jopa parantamaan tuloksiaan.

Suomessa koulutustaso on kansainvälisesti ottaen korkea, noin 40% työikäisestä väestöstä on suorittanut korkea-asteen tutkinnon. Koulutustason kasvu on Suomessa kuitenkin pysähtynyt, samaan aikaan kun useimmissa muissa vertailumaissa koulutustaso jatkaa kasvuaan. Useat maat, kuten Irlanti, UK, Norja, Luxemburg, Uusi-Seelanti, Australia, Ranska, Ruotsi, Belgia, Chile, Sveitsi ja Alankomaat, ovat ohittaneet Suomen koulutustasossa 25-34 vuotiaiden ikäryhmässä. Jos kehitys jatkuu nykyisenkaltaisena, Suomi tulee putoamaan koulutustasomittarin perusteella selvästi alemmas.

Entä tutkijakouluksen kehitys? Tutkijakoulutuksen suorittaneiden määrän kasvu on hidastunut tälle vuosikymmenelle siirryttäessä. Tieteellisen vaikuttavuuden mittareissa Suomi on säilyttänyt asemansa hiukan maailman keskitason yläpuolella. Useat maat, kuten Irlanti ja Itävalta, ovat kuitenkin viime vuosikymmenellä ohittaneet Suomen etenkin huippujulkaisuissa. Suomi on Pohjoismaista huippujulkaisujen tuotannossa peränpitäjä, Tanskan johtaessa kaikilla aihealueilla.

Ehkä vaikeimmin ymmärrettävissä oleva tieto on se, että Suomi ei hyödynnä digitaalisuuden mahdollisuuksia opetuksessa. Kaikki edellytykset digitaalisuuden edellekävijyydelle ovat olemassa. Kuitenkin Suomi rämpii viimeisenä tietokoneiden käytössä kouluopetuksessa (vertailut 8. ja 11. luokilta) kaikista EU-maista. EU-maissa käytetään keskimäärin tuplasti Suomeen verrattuna tietokoneita opetuksessa, Tanskassa jopa kolminkertaisesti.

Tänään sain kutsun 6.6. tilaisuuteen, jossa käynnistetään pääministerin johdolla hanke, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta maailmanluokan koulutuksen ja osaamisen huippumaa. Kaiken edellä esitetyn jälkeen, miten ihmeessä se temppu tehdään? Ottaen huomioon, että OKM:n mukaan koulutuksesta leikataan vielä noin 500 miljoonaa vuoteen 2018 mennessä. Sen haluan kuulla itsensä pääministerin suusta.

Eduskunnan lähetteet amk-uudistukseen

Eilisessä eduskunnan täysistunnon lähetekeskustelussa käsiteltiin ammattikorkeakoulu-uudistuksen toisen vaiheen lakiesitystä. Keskustelussa kävi selkeästi ilmi mitkä ovat eduskunnan kipupisteet hallituksen esityksessä. Lähetekeskustelu on antoisaa seurattavaa. Eduskunnan välittömästi taltioimat ja julkaisemat puheenvuorot armottomasti paljastavat kaikki helmet ja sammakot, tarkasti sanasta sanaan.

Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok.) nosti keskustelun avatessaan esille kaksi ylevää periaatetta: tutkimuksen laadun sekä yhdistymisvapauden. Molemmissa kohdin hän toi selkeästi esille omat kantansa, mutta avatessaan asiaa enemmälti kompastui pahemman kerran itse rakentamiinsa perusteluihin.

Edustaja Vahasaloa "nikotutti" ammattikorkeakouluille pykälään 4 kirjattu tehtävä, jonka toisen momentin tutkimus‐ ja kehitystyötä koskevasta kohdasta on poistettu määre "soveltava". Vahasalon mielestä yliopistoissa tehdään tieteellistä tutkimusta, ammattikorkeakouluissa tehdään soveltavaa tutkimusta. Jos nämä sotketaan keskenään, siitä ei Vahasalon mukaan hyvää seuraa, hän pelkää että tutkimuksen tasomme laskee. Vahasalo ei selvästi ole sisäistänyt tutkimuksen olemusta. Tutkimuksen tulee aina perustua hyvään tieteelliseen käytäntöön. Tiede ja tieteellinen tutkimus on avointa, itseään korjaavaa eikä sitä tule rajata minkään tahon erityisoikeudeksi.

Lähes kaikki ammattikorkeakoulut, SAMK mukaan lukien, ovat yliopistojen ja muiden tutkimusorganisaatioiden ohella sitoutuneet tutkimus- ja kehittämistoiminnassaan noudattamaan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjetta ”Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa”. Ammattikorkeakoulujen tutkimus noudattaa siten tieteellisiä periaatteita, riippumatta siitä onko tutkimus luokiteltavissa perustutkimukseksi, soveltavaksi tutkimukseksi tai jonkin muun tutkimuskäsitteen alle. Kaikki luokittelut ovat keinotekoisia ja siitä syystä turhista luokittelevista määreistä on lakitekstissäkin haluttu päästä eroon. Aivan hyvin riittää kun laissa todetaan ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan olevan työelämää ja aluekehitystä edistävää ja alueen elinkeinorakennetta uudistavaa.

Toinen Vahasaloa nikotuttanut kohta hallituksen esityksessä oli opiskelijakunnan pakkojäsenyysasia. Vahasalon mukaan yliopisto on se ainoa taho, jolla se perustuslain mukaan voi olla. Anteeksi kuinka? Eihän missään ole näin säädetty. Totta on, että yliopistolaissa on ylioppilaskunnan pakkojäsenyys, mutta ei sitä siellä, saatikka perustuslaissa, ole millään tavalla rajattu yliopistojen erityisoikeudeksi.

Perustuslakivaliokunta katsoi yliopistolakia käsitellessään, että ne erityiset tehtävät, joita ylioppilaskunta hoitaa suhteessa yliopiston hallintoon sekä opintososiaalisista etuuksista päättäviin ja opiskelijan perusterveydenhuollosta vastaaviin tahoihin nähden muodostavat riittävän perusteen ylioppilaskunnan pakkojäsenyydelle.Nyt täsmälleen vastaavat tehtävät on hallituksen esityksessä sisällytetty ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnille. Jos perustuslakivaliokunta evää opiskelijakuntien pakkojäsenyyden, tulee se poistaa myös yliopistojen ylioppilaskunnilta.

Evästävän lähetekeskustelun jälkeen asia lähetettiin sivistysvaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan on annettava lausunto.