Suuri opiskelijatutkimus on valmistunut muutama viikko sitten. Kerran kolmessa vuodessa toteutettava kysely valottaa opiskelijoiden valintoja ja toimintaa. Luin tutkimuksen selvittääkseni itselleni millainen on tyypillinen tämän päivän opiskelija.
Opiskelijat ovat pääsääntöisesti (70 %) tehneet ansiotyötä ennen korkeakouluopintojen aloittamista. Tämä on luonnollista, odotettavaa ja toivottavaa, ja osuus voisi olla suuurempikin. Uskoisin, että omana opiskeluaikanani luku oli selvästi lähempämän sataa kuin nykyään. Syynä ei varmaankaan ole se, etteikö opintoja edeltävinä vuosina haluttaisi tehdä ansiotyötä. Syynä on varmasti se, että koululaisille ja lukiolaisille on vain vähemmän paikkoja tarjolla.
Opiskelijat ovat suhteellisen vähän osallistuneet valmennuskurssille (17%) ennen korkeakouluun pyrkimistä. Vaihtelu eri opiskelualojen suhteen on valtava. Oikeustieteessä ja lääketieteessä yli puolet opiskelijoista on osallistunut valmennuskursseille, ammattikorkeakouluopiskelijoista keskimäärin vain 9%.
Korkeakouluopinnot aloitetaan Suomessa keskimäärin 20-vuotiaana. Se ei ole kovin suuri luku siihen verrattuna, että aloituksen viivästymisestä ja venymisestä kohkataan melkoisen paljon. Onhan tuossakin keskimäärin ainakin yksi välivuosi, mutta tilanne aloitusajan suhteen on mielestäni tyydyttävä. Enemmänkin ongelma lienee se, että opiskelijat vaihtavat alaa ja tyhjäkäyntiä tulee tätä kautta.
Yliopisto-opiskelijoiden opiskeluun käyttämästä ajasta valtaosa (58%) kuluu itseopiskeluun ja vähemmän (42%) opetuksen seuraamiseen. Ammattikorkeakoulujen opiskelijoilla tilanne on täysin toisin päin, eli valtaosa opiskeluun käytetystä ajasta kuluu opetuksen seuraamiseen (61%) ja vähemmän itseopiskeluun (39%). Näkemykseni on, että yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijat voisivat tässä asiassa lähentyä toisiaan. Laadukasta opetusta kannattaa aina seurata. Monimuoto-opetusta voisi olla kuitenkin tarjolla nykyistä selvästi enemmän, luonnollisesti vaatimuksista yhtään tinkimättä.
Opiskelijoiden tulot ja menot näyttäisivät olevan keskimäärin tasapainossa. Kaikkien tuloja saaneiden korkeakouluopiskelijoiden kuukausitulo on opiskelijatutkimuksen mukaan 900 euroa kuukaudessa. Kaikkien menoja ilmoittaneiden opiskelijoiden keskimääräiset menot puolestaan olivat 890 euroa kuukaudessa. Suurin yksittäinen menoerä on odotetusti asumiskulut. En varmaankaan ole paljoa väärässä siinä, että opiskelijoiden tulot lisäävät myös menoja, pelkällä opintotuella ei paljoa kuluteta.
Erityisesti ammattikorkeakouluopiskelijoiden näkemys jatko-opinnoista on positiivinen, yllättävän moni aikoo suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon, joko yliopistossa Suomessa (33 %) tai ulkomailla (7 %) tai ammattikorkeakouluissa (22%). On selvää, että kaikki esteet sujuville opintopoluille pitää poistaa, ja koulutustason lisäämiselle tulee tarjota yhteiskunnan tukea, kun kerran valmiutta ja haluja on.
Kyselyn positiivisin viesti oli kuitenkin se, että suurin osa (78 %) suomalaisista korkeakouluopiskelijoista suhtautuu luottavaisesti tulevaisuuteensa. Valtaosa opiskelijoista (68%) arvioi, että omalla alalla on tulevaisuudessa hyvä työllisyystilanne.Yksi keskeisimmistä työllistymistä edistävistä asioista on opiskelijan asenne, positiivinen asenne on hyvä lähtökohta.
lauantai 31. toukokuuta 2014
tiistai 27. toukokuuta 2014
Maailman osaavin kansa 2020
Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa todetaan "Hallituksen tavoitteena on nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä." Kaikki ministeriöt ovat laatimassa hallinnonalojensa tulevaisuuskatsauksia tulevaa hallituskautta varten. Reilu viikko sitten pidetyssä Opetus- ja kulttuuriministeriön tulevaisuusseminaarissa tarkasteltiin koko osaamisketjua varhaiskasvatuksesta korkeimpaan opetukseen saakka.
Seminaarin avaukseksi OKM:n kansliapäällikkö Anita Lehikoinen loi katsauksen osaamisen tilaan ja tasoon Suomessa. Ilman johtopäätöksiäkin katsaus on karua luettavaa. Katsaus lähtee positiivisesti liikkeelle, Suomi on innovaatiojohtaja. Mutta samassa yhteydessä todetaan, että indikaattorit katsovat taaksepäin. Tosiasiassa lähes kaikki kehityksen trendit ovat menossa huonompaan suuntaan.
PISA-vertailu on ollut perinteinen ylpeyden aiheemme. Tuoreimman vuoden 2012 vertailun perusteella osaamisen taso on matematiikassa laskenut niin meillä kuin yleisesti muissakin länsimaissa. Hälyttävää on kuitenkin se, että vuoden 2003 tutkimukseen verrattuna osaamisen taso on laskenut eniten Suomessa ja Ruotsissa. OECD:n keskiarvon yläpuolella olleista maista Saksa, Sveitsi ja Liechtenstein sekä Kaukoidän maat ovat kyenneet jopa parantamaan tuloksiaan.
Suomessa koulutustaso on kansainvälisesti ottaen korkea, noin 40% työikäisestä väestöstä on suorittanut korkea-asteen tutkinnon. Koulutustason kasvu on Suomessa kuitenkin pysähtynyt, samaan aikaan kun useimmissa muissa vertailumaissa koulutustaso jatkaa kasvuaan. Useat maat, kuten Irlanti, UK, Norja, Luxemburg, Uusi-Seelanti, Australia, Ranska, Ruotsi, Belgia, Chile, Sveitsi ja Alankomaat, ovat ohittaneet Suomen koulutustasossa 25-34 vuotiaiden ikäryhmässä. Jos kehitys jatkuu nykyisenkaltaisena, Suomi tulee putoamaan koulutustasomittarin perusteella selvästi alemmas.
Entä tutkijakouluksen kehitys? Tutkijakoulutuksen suorittaneiden määrän kasvu on hidastunut tälle vuosikymmenelle siirryttäessä. Tieteellisen vaikuttavuuden mittareissa Suomi on säilyttänyt asemansa hiukan maailman keskitason yläpuolella. Useat maat, kuten Irlanti ja Itävalta, ovat kuitenkin viime vuosikymmenellä ohittaneet Suomen etenkin huippujulkaisuissa. Suomi on Pohjoismaista huippujulkaisujen tuotannossa peränpitäjä, Tanskan johtaessa kaikilla aihealueilla.
Ehkä vaikeimmin ymmärrettävissä oleva tieto on se, että Suomi ei hyödynnä digitaalisuuden mahdollisuuksia opetuksessa. Kaikki edellytykset digitaalisuuden edellekävijyydelle ovat olemassa. Kuitenkin Suomi rämpii viimeisenä tietokoneiden käytössä kouluopetuksessa (vertailut 8. ja 11. luokilta) kaikista EU-maista. EU-maissa käytetään keskimäärin tuplasti Suomeen verrattuna tietokoneita opetuksessa, Tanskassa jopa kolminkertaisesti.
Tänään sain kutsun 6.6. tilaisuuteen, jossa käynnistetään pääministerin johdolla hanke, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta maailmanluokan koulutuksen ja osaamisen huippumaa. Kaiken edellä esitetyn jälkeen, miten ihmeessä se temppu tehdään? Ottaen huomioon, että OKM:n mukaan koulutuksesta leikataan vielä noin 500 miljoonaa vuoteen 2018 mennessä. Sen haluan kuulla itsensä pääministerin suusta.
Seminaarin avaukseksi OKM:n kansliapäällikkö Anita Lehikoinen loi katsauksen osaamisen tilaan ja tasoon Suomessa. Ilman johtopäätöksiäkin katsaus on karua luettavaa. Katsaus lähtee positiivisesti liikkeelle, Suomi on innovaatiojohtaja. Mutta samassa yhteydessä todetaan, että indikaattorit katsovat taaksepäin. Tosiasiassa lähes kaikki kehityksen trendit ovat menossa huonompaan suuntaan.
PISA-vertailu on ollut perinteinen ylpeyden aiheemme. Tuoreimman vuoden 2012 vertailun perusteella osaamisen taso on matematiikassa laskenut niin meillä kuin yleisesti muissakin länsimaissa. Hälyttävää on kuitenkin se, että vuoden 2003 tutkimukseen verrattuna osaamisen taso on laskenut eniten Suomessa ja Ruotsissa. OECD:n keskiarvon yläpuolella olleista maista Saksa, Sveitsi ja Liechtenstein sekä Kaukoidän maat ovat kyenneet jopa parantamaan tuloksiaan.
Suomessa koulutustaso on kansainvälisesti ottaen korkea, noin 40% työikäisestä väestöstä on suorittanut korkea-asteen tutkinnon. Koulutustason kasvu on Suomessa kuitenkin pysähtynyt, samaan aikaan kun useimmissa muissa vertailumaissa koulutustaso jatkaa kasvuaan. Useat maat, kuten Irlanti, UK, Norja, Luxemburg, Uusi-Seelanti, Australia, Ranska, Ruotsi, Belgia, Chile, Sveitsi ja Alankomaat, ovat ohittaneet Suomen koulutustasossa 25-34 vuotiaiden ikäryhmässä. Jos kehitys jatkuu nykyisenkaltaisena, Suomi tulee putoamaan koulutustasomittarin perusteella selvästi alemmas.
Entä tutkijakouluksen kehitys? Tutkijakoulutuksen suorittaneiden määrän kasvu on hidastunut tälle vuosikymmenelle siirryttäessä. Tieteellisen vaikuttavuuden mittareissa Suomi on säilyttänyt asemansa hiukan maailman keskitason yläpuolella. Useat maat, kuten Irlanti ja Itävalta, ovat kuitenkin viime vuosikymmenellä ohittaneet Suomen etenkin huippujulkaisuissa. Suomi on Pohjoismaista huippujulkaisujen tuotannossa peränpitäjä, Tanskan johtaessa kaikilla aihealueilla.
Ehkä vaikeimmin ymmärrettävissä oleva tieto on se, että Suomi ei hyödynnä digitaalisuuden mahdollisuuksia opetuksessa. Kaikki edellytykset digitaalisuuden edellekävijyydelle ovat olemassa. Kuitenkin Suomi rämpii viimeisenä tietokoneiden käytössä kouluopetuksessa (vertailut 8. ja 11. luokilta) kaikista EU-maista. EU-maissa käytetään keskimäärin tuplasti Suomeen verrattuna tietokoneita opetuksessa, Tanskassa jopa kolminkertaisesti.
Tänään sain kutsun 6.6. tilaisuuteen, jossa käynnistetään pääministerin johdolla hanke, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta maailmanluokan koulutuksen ja osaamisen huippumaa. Kaiken edellä esitetyn jälkeen, miten ihmeessä se temppu tehdään? Ottaen huomioon, että OKM:n mukaan koulutuksesta leikataan vielä noin 500 miljoonaa vuoteen 2018 mennessä. Sen haluan kuulla itsensä pääministerin suusta.
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Eduskunnan lähetteet amk-uudistukseen
Eilisessä eduskunnan täysistunnon lähetekeskustelussa käsiteltiin ammattikorkeakoulu-uudistuksen toisen vaiheen lakiesitystä. Keskustelussa kävi selkeästi ilmi mitkä ovat eduskunnan kipupisteet hallituksen esityksessä. Lähetekeskustelu on antoisaa seurattavaa. Eduskunnan välittömästi taltioimat ja julkaisemat puheenvuorot armottomasti paljastavat kaikki helmet ja sammakot, tarkasti sanasta sanaan.
Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok.) nosti keskustelun avatessaan esille kaksi ylevää periaatetta: tutkimuksen laadun sekä yhdistymisvapauden. Molemmissa kohdin hän toi selkeästi esille omat kantansa, mutta avatessaan asiaa enemmälti kompastui pahemman kerran itse rakentamiinsa perusteluihin.
Edustaja Vahasaloa "nikotutti" ammattikorkeakouluille pykälään 4 kirjattu tehtävä, jonka toisen momentin tutkimus‐ ja kehitystyötä koskevasta kohdasta on poistettu määre "soveltava". Vahasalon mielestä yliopistoissa tehdään tieteellistä tutkimusta, ammattikorkeakouluissa tehdään soveltavaa tutkimusta. Jos nämä sotketaan keskenään, siitä ei Vahasalon mukaan hyvää seuraa, hän pelkää että tutkimuksen tasomme laskee. Vahasalo ei selvästi ole sisäistänyt tutkimuksen olemusta. Tutkimuksen tulee aina perustua hyvään tieteelliseen käytäntöön. Tiede ja tieteellinen tutkimus on avointa, itseään korjaavaa eikä sitä tule rajata minkään tahon erityisoikeudeksi.
Lähes kaikki ammattikorkeakoulut, SAMK mukaan lukien, ovat yliopistojen ja muiden tutkimusorganisaatioiden ohella sitoutuneet tutkimus- ja kehittämistoiminnassaan noudattamaan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjetta ”Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa”. Ammattikorkeakoulujen tutkimus noudattaa siten tieteellisiä periaatteita, riippumatta siitä onko tutkimus luokiteltavissa perustutkimukseksi, soveltavaksi tutkimukseksi tai jonkin muun tutkimuskäsitteen alle. Kaikki luokittelut ovat keinotekoisia ja siitä syystä turhista luokittelevista määreistä on lakitekstissäkin haluttu päästä eroon. Aivan hyvin riittää kun laissa todetaan ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan olevan työelämää ja aluekehitystä edistävää ja alueen elinkeinorakennetta uudistavaa.
Toinen Vahasaloa nikotuttanut kohta hallituksen esityksessä oli opiskelijakunnan pakkojäsenyysasia. Vahasalon mukaan yliopisto on se ainoa taho, jolla se perustuslain mukaan voi olla. Anteeksi kuinka? Eihän missään ole näin säädetty. Totta on, että yliopistolaissa on ylioppilaskunnan pakkojäsenyys, mutta ei sitä siellä, saatikka perustuslaissa, ole millään tavalla rajattu yliopistojen erityisoikeudeksi.
Perustuslakivaliokunta katsoi yliopistolakia käsitellessään, että ne erityiset tehtävät, joita ylioppilaskunta hoitaa suhteessa yliopiston hallintoon sekä opintososiaalisista etuuksista päättäviin ja opiskelijan perusterveydenhuollosta vastaaviin tahoihin nähden muodostavat riittävän perusteen ylioppilaskunnan pakkojäsenyydelle.Nyt täsmälleen vastaavat tehtävät on hallituksen esityksessä sisällytetty ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnille. Jos perustuslakivaliokunta evää opiskelijakuntien pakkojäsenyyden, tulee se poistaa myös yliopistojen ylioppilaskunnilta.
Evästävän lähetekeskustelun jälkeen asia lähetettiin sivistysvaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan on annettava lausunto.
Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok.) nosti keskustelun avatessaan esille kaksi ylevää periaatetta: tutkimuksen laadun sekä yhdistymisvapauden. Molemmissa kohdin hän toi selkeästi esille omat kantansa, mutta avatessaan asiaa enemmälti kompastui pahemman kerran itse rakentamiinsa perusteluihin.
Edustaja Vahasaloa "nikotutti" ammattikorkeakouluille pykälään 4 kirjattu tehtävä, jonka toisen momentin tutkimus‐ ja kehitystyötä koskevasta kohdasta on poistettu määre "soveltava". Vahasalon mielestä yliopistoissa tehdään tieteellistä tutkimusta, ammattikorkeakouluissa tehdään soveltavaa tutkimusta. Jos nämä sotketaan keskenään, siitä ei Vahasalon mukaan hyvää seuraa, hän pelkää että tutkimuksen tasomme laskee. Vahasalo ei selvästi ole sisäistänyt tutkimuksen olemusta. Tutkimuksen tulee aina perustua hyvään tieteelliseen käytäntöön. Tiede ja tieteellinen tutkimus on avointa, itseään korjaavaa eikä sitä tule rajata minkään tahon erityisoikeudeksi.
Lähes kaikki ammattikorkeakoulut, SAMK mukaan lukien, ovat yliopistojen ja muiden tutkimusorganisaatioiden ohella sitoutuneet tutkimus- ja kehittämistoiminnassaan noudattamaan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjetta ”Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa”. Ammattikorkeakoulujen tutkimus noudattaa siten tieteellisiä periaatteita, riippumatta siitä onko tutkimus luokiteltavissa perustutkimukseksi, soveltavaksi tutkimukseksi tai jonkin muun tutkimuskäsitteen alle. Kaikki luokittelut ovat keinotekoisia ja siitä syystä turhista luokittelevista määreistä on lakitekstissäkin haluttu päästä eroon. Aivan hyvin riittää kun laissa todetaan ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan olevan työelämää ja aluekehitystä edistävää ja alueen elinkeinorakennetta uudistavaa.
Toinen Vahasaloa nikotuttanut kohta hallituksen esityksessä oli opiskelijakunnan pakkojäsenyysasia. Vahasalon mukaan yliopisto on se ainoa taho, jolla se perustuslain mukaan voi olla. Anteeksi kuinka? Eihän missään ole näin säädetty. Totta on, että yliopistolaissa on ylioppilaskunnan pakkojäsenyys, mutta ei sitä siellä, saatikka perustuslaissa, ole millään tavalla rajattu yliopistojen erityisoikeudeksi.
Perustuslakivaliokunta katsoi yliopistolakia käsitellessään, että ne erityiset tehtävät, joita ylioppilaskunta hoitaa suhteessa yliopiston hallintoon sekä opintososiaalisista etuuksista päättäviin ja opiskelijan perusterveydenhuollosta vastaaviin tahoihin nähden muodostavat riittävän perusteen ylioppilaskunnan pakkojäsenyydelle.Nyt täsmälleen vastaavat tehtävät on hallituksen esityksessä sisällytetty ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnille. Jos perustuslakivaliokunta evää opiskelijakuntien pakkojäsenyyden, tulee se poistaa myös yliopistojen ylioppilaskunnilta.
Evästävän lähetekeskustelun jälkeen asia lähetettiin sivistysvaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan on annettava lausunto.
keskiviikko 9. huhtikuuta 2014
Hakijat sumassa
Kirjoitin vastailmestyneessä Agora-lehdessä opiskelijavalinnan suunnitelluista uudistuksista.
Tänään korkeakoulujen johdon tilaisuudessa käsiteltiin mm. opiskelijavalintauudistuksen etenemistä ja hakijasuman käsittelyä. On syytä päivittää Agora-puheenvuoroni sen perusteella mitä Helsingissä kuulin ja ymmärsin.
Hallitusohjelmaan kirjatun korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen tarkoituksena on pidentää työuria alkupäästä sujuvoittamalla korkeakouluopintoihin pääsyä. Opetus- ja kulttuuriministeriön alkuperäinen ratkaisu hallitusohjelman tavoitteeseen käsitti kolme toimenpidettä: i) hakujärjestelmä muutetaan siten, että yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin haetaan samanaikaisesti ja vain yhden paikan voi vastaanottaa, ii) kertynyt hakijasuma puhdistetaan lisäämällä määräaikaisesti aloituspaikkoja, ja iii) lakia muutetaan siten, että yhteishaun opiskelupaikat varataan kokonaan ensimmäistä tutkintoon johtavaa opiskelupaikkaa hakeville.
Toimenpiteistä ensimmäinen on toteutumassa tänä syksynä, toinen sisältyy toimenpiteenä hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan, kolmas toimenpide jätetään lakiesityksenä eduskunnalle sen jälkeen kun ammattikorkeakoululaki on hyväksytty.
Hakijasuma on kasvanut vähitellen viimeisen viiden vuoden aikana. Tilastokeskuksen mukaan ilman opiskelupaikkaa jäi vuonna 2007 noin 56 % saman vuoden ylioppilaista kun vuonna 2012 osuus oli jo 62,5 %. Hakijasuman perussyy on hyvin yksinkertainen, aloituspaikoista kilpailee jatkuvasti suurempi joukko hakijoita. Hakijasuman taustalla on vapaus valita, vaihtaa ja hakea rajoittamattoman monta kertaa. Kun hakemista ei millään alalla ole mitenkään rajoitettu, niin suosituimmille aloille pyritään lukuisia kertoja. Kun opiskelupaikka vihdoin avautuu, niin mahdollisesti jo aloitetut opinnot kylmästi keskeytetään. Juuri tähän kehitykseen hallitus on halunnut opiskelijavalintauudistuksella vaikuttaa.
Hakijasuman purkamiseksi OKM on esittänyt hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan toimenpiteen, jonka mukaisesti lisätään määräaikaisesti sisäänottoa vuosina 2014 - 2015 tulevaisuuden kannalta oleellisilla aloilla. Määräaikainen sisäänotto on ehdotuksen mukaan 3000 aloituspaikkaa, joista 2/3 näyttäisi kohdentuvan yliopistoille ja 1/3 ammattikorkeakouluille. Ministeri Kiuru totesi tänään, että hän olisi valmis 50/50 ratkaisuun, mutta ammattikorkeakoulujen opiskelijat ovat vastustaneet sisäänoton lisäämistä.
Erikoista suman purussa on se, että toimenpide toteutetaan välittömästi tänä vuonna siten että aloittajien lisäys sisällytetään jo aiemmin 1.4. päättyneeseen yhteishakuun. Tämä tarkoittaa sitä, että päätökset paikkojen lisäyksestä tulee tehdä 15.5. mennessä. Ehdotukset paikkalisäyksistä OKM pyytää korkeakouluilta vielä tällä viikolla. Ehdotuksessa tulee perustella ehdotetun alan työvoimatarve sekä hakukohteen vetovoima ja opiskelun läpäisy. Opiskelijoiden lisäyksen hoitamiseen taloudellisesti on varattu viidelle vuodelle 123 miljoonaa euroa, josta 40 % kuluu opiskelijalisäyksen opintotuen hoitamiseen. Se miten lisärahoitus korkeakouluille hoidetaan suhteessa rahoitusmalliin ei käynyt seminaarissa ainakaan minulle selväksi.
Aloituspaikkalisäyksestä on todettu, että se suunnattaisiin ensisijaisesti ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Miten se tapahtuisi, kun tätä koskevaa lakia ei ole vielä olemassa - se jäi auki.
Valintauudistuksen toisen vaiheen tavoite yhteishaun aloituspaikkojen varaamisesta kokonaan ensimmäistä tutkintoon johtavaa opiskelupaikkaansa hakeville on törmännyt seinään. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on linjannut, että toisen korkeakoulututkinnon suorittamisen ja opiskelualan vaihtamisen tulee olla jatkossakin mahdollista. Nyt näyttäisi siltä, että korkeakouluja ainoastaan velvoitetaan varaamaan tietty osa paikoista ensimmäistä opiskelupaikkaa hakeville. Uudistuksen toisessa vaiheessa on lisäksi tarkoitus evätä opintotuki vastaavantasoista toista tutkintoa opiskelevilta, mikä saattaa muodostua merkittäväksi ohjauskeinoksi opintojen jatkamista harkitseville.
Opiskelijavalintauudistus uhkaa jäädä torsoksi. Purevatko hallituksen toimet siihen, ettei hakumarkkinoille jää pyörimään jatkuvasti kasvavaa joukkoa toivorikkaita hakijoita. Hakijat joutuvat jatkossa valinnan eteen, ottaako vastaan tarjottu opiskelupaikka heikentynein vaihtomahdollisuuksin, vai jatkaako yrittämistä. Heikentyneet vaihtomahdollisuudet saattavat jopa toimia kannustimena välivuoden pitämiseen. Ehkä joudumme hakijasuman purkuun taas 5 - 10 vuoden kuluttua.
Tänään korkeakoulujen johdon tilaisuudessa käsiteltiin mm. opiskelijavalintauudistuksen etenemistä ja hakijasuman käsittelyä. On syytä päivittää Agora-puheenvuoroni sen perusteella mitä Helsingissä kuulin ja ymmärsin.Hallitusohjelmaan kirjatun korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen tarkoituksena on pidentää työuria alkupäästä sujuvoittamalla korkeakouluopintoihin pääsyä. Opetus- ja kulttuuriministeriön alkuperäinen ratkaisu hallitusohjelman tavoitteeseen käsitti kolme toimenpidettä: i) hakujärjestelmä muutetaan siten, että yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin haetaan samanaikaisesti ja vain yhden paikan voi vastaanottaa, ii) kertynyt hakijasuma puhdistetaan lisäämällä määräaikaisesti aloituspaikkoja, ja iii) lakia muutetaan siten, että yhteishaun opiskelupaikat varataan kokonaan ensimmäistä tutkintoon johtavaa opiskelupaikkaa hakeville.
Toimenpiteistä ensimmäinen on toteutumassa tänä syksynä, toinen sisältyy toimenpiteenä hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan, kolmas toimenpide jätetään lakiesityksenä eduskunnalle sen jälkeen kun ammattikorkeakoululaki on hyväksytty.
Hakijasuma on kasvanut vähitellen viimeisen viiden vuoden aikana. Tilastokeskuksen mukaan ilman opiskelupaikkaa jäi vuonna 2007 noin 56 % saman vuoden ylioppilaista kun vuonna 2012 osuus oli jo 62,5 %. Hakijasuman perussyy on hyvin yksinkertainen, aloituspaikoista kilpailee jatkuvasti suurempi joukko hakijoita. Hakijasuman taustalla on vapaus valita, vaihtaa ja hakea rajoittamattoman monta kertaa. Kun hakemista ei millään alalla ole mitenkään rajoitettu, niin suosituimmille aloille pyritään lukuisia kertoja. Kun opiskelupaikka vihdoin avautuu, niin mahdollisesti jo aloitetut opinnot kylmästi keskeytetään. Juuri tähän kehitykseen hallitus on halunnut opiskelijavalintauudistuksella vaikuttaa.
Hakijasuman purkamiseksi OKM on esittänyt hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan toimenpiteen, jonka mukaisesti lisätään määräaikaisesti sisäänottoa vuosina 2014 - 2015 tulevaisuuden kannalta oleellisilla aloilla. Määräaikainen sisäänotto on ehdotuksen mukaan 3000 aloituspaikkaa, joista 2/3 näyttäisi kohdentuvan yliopistoille ja 1/3 ammattikorkeakouluille. Ministeri Kiuru totesi tänään, että hän olisi valmis 50/50 ratkaisuun, mutta ammattikorkeakoulujen opiskelijat ovat vastustaneet sisäänoton lisäämistä.
Erikoista suman purussa on se, että toimenpide toteutetaan välittömästi tänä vuonna siten että aloittajien lisäys sisällytetään jo aiemmin 1.4. päättyneeseen yhteishakuun. Tämä tarkoittaa sitä, että päätökset paikkojen lisäyksestä tulee tehdä 15.5. mennessä. Ehdotukset paikkalisäyksistä OKM pyytää korkeakouluilta vielä tällä viikolla. Ehdotuksessa tulee perustella ehdotetun alan työvoimatarve sekä hakukohteen vetovoima ja opiskelun läpäisy. Opiskelijoiden lisäyksen hoitamiseen taloudellisesti on varattu viidelle vuodelle 123 miljoonaa euroa, josta 40 % kuluu opiskelijalisäyksen opintotuen hoitamiseen. Se miten lisärahoitus korkeakouluille hoidetaan suhteessa rahoitusmalliin ei käynyt seminaarissa ainakaan minulle selväksi.
Aloituspaikkalisäyksestä on todettu, että se suunnattaisiin ensisijaisesti ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Miten se tapahtuisi, kun tätä koskevaa lakia ei ole vielä olemassa - se jäi auki.
Valintauudistuksen toisen vaiheen tavoite yhteishaun aloituspaikkojen varaamisesta kokonaan ensimmäistä tutkintoon johtavaa opiskelupaikkaansa hakeville on törmännyt seinään. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on linjannut, että toisen korkeakoulututkinnon suorittamisen ja opiskelualan vaihtamisen tulee olla jatkossakin mahdollista. Nyt näyttäisi siltä, että korkeakouluja ainoastaan velvoitetaan varaamaan tietty osa paikoista ensimmäistä opiskelupaikkaa hakeville. Uudistuksen toisessa vaiheessa on lisäksi tarkoitus evätä opintotuki vastaavantasoista toista tutkintoa opiskelevilta, mikä saattaa muodostua merkittäväksi ohjauskeinoksi opintojen jatkamista harkitseville.
Opiskelijavalintauudistus uhkaa jäädä torsoksi. Purevatko hallituksen toimet siihen, ettei hakumarkkinoille jää pyörimään jatkuvasti kasvavaa joukkoa toivorikkaita hakijoita. Hakijat joutuvat jatkossa valinnan eteen, ottaako vastaan tarjottu opiskelupaikka heikentynein vaihtomahdollisuuksin, vai jatkaako yrittämistä. Heikentyneet vaihtomahdollisuudet saattavat jopa toimia kannustimena välivuoden pitämiseen. Ehkä joudumme hakijasuman purkuun taas 5 - 10 vuoden kuluttua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)