Kampuksen kilpailutusta valmistelevan työryhmän kokous heinäkuussa sai yllättävän uuden sisällön, kun puheenjohtaja toi kokoukseen kaksi uudenlaisen oppimisen johtavaa asiantuntijaa. Jari Multisilta on TTY:n professori Porissa, Helsingin yliopiston ylläpitämän CICERO learning -verkoston johtaja ja säännöllisesti vieraileva tutkija Stanford yliopistossa. Harri Ketamo on yrittäjä, koulutuspelien kehittäjä ja pieneltä osin myös SAMKin tutkija ja opettaja. Viesti näiltä herroilta oli selvä, yliopistomaailma ja korkeakoulutus on voimakkaassa muutoksessa. Muutoksen suunta on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa. Nyt muutos on saanut selkeän kasvualustan.
MOOC (Massive Open Online Course) on akronyymi, jota en tuntenut vuosi sitten. Nyt tämä amerikasta lähtenyt käsite kokoaa yhteen satojatuhansia opinhaluisia eri puolilta maailmaa. Viime vuotta on sanottu MOOCin vuodeksi. Useimmat amerikkalaiset huippuyliopistot ovat lähteneet mukaan MOOC-maailmaan. Kurssitarjonta tulee yliopistoista, kurssinjärjestäjinä toimivat yksityiset "kustantajatalot" kuten Coursera, edEx ja Udacity.
Mitä tämä muutos sitten tarkoittaa? Luento-opetus ei välttämättä enää jatkossa kiinnosta, kun verkosta saa saman tiedon paljon helpommin ja paremmin. Yliopistoille tämä merkitsee suurta mahdollisuutta, jonka koko merkitystä ei vielä täysin ymmärretä. Varmaa on se, että verkkokurssien avulla järjestäjät saavat arvokasta tietoa opiskelijoista, mahdollisista todellisista osaajista. Se on arvokasta tietoa rekrytoinnin kannalta, se on rahanarvoista tietoa.
Miten tämä kehitys sitten kehittyy? Hyväksyttävästi suoritetut MOOC-kurssit tullaan hyväksymään laajalti eri maiden korkeakouluissa. Kaliforniassa on tiettävästi jo laki, joka velvoittaa hyväksymään MOOC-kursseja. Täydennyskoulutus tulee suuntautumaan vahvasti MOOC-pohjalle. Opettajien työaikaa vapautuu pienryhmien ja harjoitustöiden ohjaukseen. Niihin asioihin, joita ei voi verkkokursseilla opettaa.
Alan osaamista on keskittynyt Satakuntaan ja tätä meidän tulisi hyödyntää. MOOC on myös markkinointi-ikkuna ulos maailmaan, vetovoiman kannalta erittäin tärkeä näkökulma. Sellaisia kursseja, joita on jo maailma väärällään ei kannata tarjota. Alueita, joilla kurssitarjonnassa ei juurikaan ole kilpailua ovat Ketamon ja Multisillan mukaan esim. terveydenhuolto, ympäristöteknologia ja matkailu.
Niin, mehän olimme kampustyöryhmän kokouksessa. Mitä tämä kehitys merkitsee uuden yhteiskampuksen kannalta? Varmasti se merkitsee luento-opetustilojen hallittua vähentämistä ja vuorovaikutustilojen lisäämistä. Kahvilakulttuuria luentosalien sijaan, muuntojoustavia tiloja. Kampus on viihtyisä kokoontumispaikka.
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Korkeakouluyhteistyö - pakko-, järki- vai rakkausliitto?
Otsikon mukainen SuomiAreena-keskustelu käytiin tänään Puuvillan puistossa. Otsikon kysymykseen saatiin selkeä vastaus jo 15 minuutissa, yhteistyö on ennen kaikkea järkevää. Yhteistyöstä osapuolet saavat varmasti enemmän kuin siihen laittavat. Puheenvuoroissa koettiin, että yhteistyölle on myös selvää työntöä, joten pakkoliittokin voisi tulla kysymykseen. Rakkausliittokaan ei tulevaisuudessa ole joidenkin mielestä poissuljettu.
Tampereen yliopiston rehtori Kaija Holli toi esille paitsi yliopistojen profiloitumisen ongelmat myös sen, että yhteistyö ei ole itsetarkoitus. Olen kuullut tämän viestin yliopistokeskuksen emoyliopistojen johdon suusta ennenkin. Vieläkään en ymmärrä mitä se tarkoittaa. On itsestään selvää, ettei yhteistyö ole itsetarkoitus, kaikella mitä teemme on tarkoitus. Otetaanko sanavalinnalla etäisyyttä jollain tavalla, en tiedä. Täytyy muistaa, että teemme jo nyt monella alueella ja monella tasolla erittäin tuloksellista yhteistyötä yliopistokeskuksen yliopistojen asiantuntijoiden kanssa.
Keskustelu ajautui alkupuheenvuorojen jälkeen yleisökysymysten siivittämämänä yksityiskohtiin, jotka välttämättä eivät käsitelleet yhteistyötä. Yleisössä oli ainakin kolmen ammattikorkeakoulun johtoa, kahden ammattikorkeakoulun hallituksen jäseniä, yhden pääluottamusmies ja useamman ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Yliopistojen edustajat olivat hiljaisempia. Useita näkökulmia nousi esille, yhteistä niille oli yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erot ja mahdolliset "hajuraot".
Eniten aikaa käytettiin nimikkeisiin, erityisesti siihen miksei ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta voisi käyttää maisteri-nimikkeen jotain muotoa, esimerkkinä mainittiin maisteri (AMK). Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo totesi, ettei tutkintoja ja nimikkeitä pitäisi sekottaa. Samaa toisti Kaija Holli. Hyvää perustelua en kuullut. Yhteisymmärrys oli siitä, että tutkinnot ovat erilaisia ja että molemmille tutkintotyypeille on kysyntää. Yleisöstä tuotiin esille sekin, että yritykset tietävät tutkintojen eron, joten nimikkeistä vouhkaaminen ei ole mielekästä. Tämä oli ainoa kohta, jossa yleisö antoi aplodeja.
Mielestäni nimikkeistä vouhkaaminen ei olekaan mielekästä. Kunhan joku keksisi ylemmälle ammattikorkeakoulututkinnolle jonkun järkevän nimikkeen. Tällä hetkellä sairaanhoitaja (AMK), joka tekee kolmen vuoden työkokemuksen ja n. kahden vuoden opiskelun ja opinnäytetyön jälkeen ylemmän ammattkorkeakoulututkinnon, saa nimikkeeksi sairaanhoitaja (ylempi AMK). Minusta tuo on kaikkea muuta kuin hyvä ja palkitseva tutkintonimike. Mutta ongelmaa ei ole, voimme antaa pyydettäessä todistuksen englanniksi nimikkeellä Master of Health Care.
Keskustelu on hyväksi. Keskustelussa tuotiin esille sekin, että aika hoitaa ongelmat. Olen itsekin varma siitä.
Tampereen yliopiston rehtori Kaija Holli toi esille paitsi yliopistojen profiloitumisen ongelmat myös sen, että yhteistyö ei ole itsetarkoitus. Olen kuullut tämän viestin yliopistokeskuksen emoyliopistojen johdon suusta ennenkin. Vieläkään en ymmärrä mitä se tarkoittaa. On itsestään selvää, ettei yhteistyö ole itsetarkoitus, kaikella mitä teemme on tarkoitus. Otetaanko sanavalinnalla etäisyyttä jollain tavalla, en tiedä. Täytyy muistaa, että teemme jo nyt monella alueella ja monella tasolla erittäin tuloksellista yhteistyötä yliopistokeskuksen yliopistojen asiantuntijoiden kanssa.
Keskustelu ajautui alkupuheenvuorojen jälkeen yleisökysymysten siivittämämänä yksityiskohtiin, jotka välttämättä eivät käsitelleet yhteistyötä. Yleisössä oli ainakin kolmen ammattikorkeakoulun johtoa, kahden ammattikorkeakoulun hallituksen jäseniä, yhden pääluottamusmies ja useamman ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Yliopistojen edustajat olivat hiljaisempia. Useita näkökulmia nousi esille, yhteistä niille oli yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erot ja mahdolliset "hajuraot".
Eniten aikaa käytettiin nimikkeisiin, erityisesti siihen miksei ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta voisi käyttää maisteri-nimikkeen jotain muotoa, esimerkkinä mainittiin maisteri (AMK). Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo totesi, ettei tutkintoja ja nimikkeitä pitäisi sekottaa. Samaa toisti Kaija Holli. Hyvää perustelua en kuullut. Yhteisymmärrys oli siitä, että tutkinnot ovat erilaisia ja että molemmille tutkintotyypeille on kysyntää. Yleisöstä tuotiin esille sekin, että yritykset tietävät tutkintojen eron, joten nimikkeistä vouhkaaminen ei ole mielekästä. Tämä oli ainoa kohta, jossa yleisö antoi aplodeja.
Mielestäni nimikkeistä vouhkaaminen ei olekaan mielekästä. Kunhan joku keksisi ylemmälle ammattikorkeakoulututkinnolle jonkun järkevän nimikkeen. Tällä hetkellä sairaanhoitaja (AMK), joka tekee kolmen vuoden työkokemuksen ja n. kahden vuoden opiskelun ja opinnäytetyön jälkeen ylemmän ammattkorkeakoulututkinnon, saa nimikkeeksi sairaanhoitaja (ylempi AMK). Minusta tuo on kaikkea muuta kuin hyvä ja palkitseva tutkintonimike. Mutta ongelmaa ei ole, voimme antaa pyydettäessä todistuksen englanniksi nimikkeellä Master of Health Care.
Keskustelu on hyväksi. Keskustelussa tuotiin esille sekin, että aika hoitaa ongelmat. Olen itsekin varma siitä.
lauantai 29. kesäkuuta 2013
Viis Inkasta
Innovatiiviset kaupungit ohjelman ensimmäisestä kierroksesta tehtiin päätös virallisesti maanantaina, tulokset tulivat julkisiksi jo viime viikolla. TEM valitsi viisi teemaa ja viisi kaupunkia, yhden kaupungin kunkin teeman vetovastuuseen:
· Tulevaisuuden terveys (Oulu)
· Kestävät energiaratkaisut (Vaasa)
· Biotalous (Joensuu)
· Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus (Tampere)
· Kyberturvallisuus (Jyväskylä)
Päätös on juuri sellainen, johon perusteellisen arvioinnin tuloksena voi päätyä. Teemat ovat kansallisesti merkittäviä ja omaavat merkittävän kasvupotentiaalin. Jokaisessa on vahva uudistumisen ja tulevaisuuteen panostamisen meininki. Tiivistäen teemat vastaavat hyvin ohjelmaan alunperin esitettyihin kriteereihin. Teemoja on hyvä tarkastella valtiovallan näkemyksenä siitä, millä alueilla Suomella on selkeä mahdollisuus saavuttaa merkittävä asema kansainvälisillä markkinoilla ja keihin uskotaan kehityksen veturina.
Arvostan valintoja erityisesti siitä, että tällä kertaa ei katsottu pelkästään olemassa olevaa tilannetta ja nykyisiä vahvuuksia eikä aluekehitystavoitteita. Tähtäin asetettiin aidosti tulevaisuuteen ja liiketoimintapotentiaaliin tulevaisuudessa. Arviointi oli ilmeisen tiukka mutta reilu.
Kuten helmikuussa kirjoitin, olin valmistelun jälkeen toiveikas. Uskoin siihen, että Porin esittämistä teemoista voitaisiin suodattaa ehdotus, jossa olisi riittävästi liiketoimintapotentiaalia kansallisen vastuun saamiseksi. Nyt nähtiin, että tavoitetta ei saavutettu.
Porin lopullinen teemavalinta Offshore-ympäristöt ei missään nimessä ollut huono, mutta aikakin on pelannut tätä teemaa vastaan. Huonot uutiset kuten epävarmuus telakoista, STX:n offshore-alusten tilauskannan kuivuminen sekä Technipin merkittävän tilauksen menettäminen huhtikuussa ovat nakertaneet alan uskottavuutta liiketoimintapotentiaalin luomisessa. Tällä hetkellä suomalaisten telakoiden suhteellisen osuuden toimialan liikevaihdosta odotetaan pienentyvän. Olisinkohan itsekään tässä tilanteessa valinnut offshorea viiden kärkiteeman joukkoon.
Inkassa on toinen kierros ja totta kai siihen kannattaa panostaa (Pori on hakeutumassa mukaan Tampereen ja Vaasan vetämiin kokonaisuuksiin). Mutta kuitenkin, Inka on loppujen lopuksi pieni rahoitus, eikä missään nimessä ole lopullinen ratkaisu. Paljon Inkaa tärkeämpää on itse hahmottaa iso kuva, muutos ja uusiutuminen, ja toimia sen mukaisesti. Teollisuuden palvelujen kehittäminen luo vähitellen palveluteollisuutta, jonka markkina-alueena ei ole vain Satakunnan teollisuus vaan koko maailma. Se on Suomen suuri mahdollisuus.
· Tulevaisuuden terveys (Oulu)
· Kestävät energiaratkaisut (Vaasa)
· Biotalous (Joensuu)
· Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus (Tampere)
· Kyberturvallisuus (Jyväskylä)
Päätös on juuri sellainen, johon perusteellisen arvioinnin tuloksena voi päätyä. Teemat ovat kansallisesti merkittäviä ja omaavat merkittävän kasvupotentiaalin. Jokaisessa on vahva uudistumisen ja tulevaisuuteen panostamisen meininki. Tiivistäen teemat vastaavat hyvin ohjelmaan alunperin esitettyihin kriteereihin. Teemoja on hyvä tarkastella valtiovallan näkemyksenä siitä, millä alueilla Suomella on selkeä mahdollisuus saavuttaa merkittävä asema kansainvälisillä markkinoilla ja keihin uskotaan kehityksen veturina.
Arvostan valintoja erityisesti siitä, että tällä kertaa ei katsottu pelkästään olemassa olevaa tilannetta ja nykyisiä vahvuuksia eikä aluekehitystavoitteita. Tähtäin asetettiin aidosti tulevaisuuteen ja liiketoimintapotentiaaliin tulevaisuudessa. Arviointi oli ilmeisen tiukka mutta reilu.
Kuten helmikuussa kirjoitin, olin valmistelun jälkeen toiveikas. Uskoin siihen, että Porin esittämistä teemoista voitaisiin suodattaa ehdotus, jossa olisi riittävästi liiketoimintapotentiaalia kansallisen vastuun saamiseksi. Nyt nähtiin, että tavoitetta ei saavutettu.
Porin lopullinen teemavalinta Offshore-ympäristöt ei missään nimessä ollut huono, mutta aikakin on pelannut tätä teemaa vastaan. Huonot uutiset kuten epävarmuus telakoista, STX:n offshore-alusten tilauskannan kuivuminen sekä Technipin merkittävän tilauksen menettäminen huhtikuussa ovat nakertaneet alan uskottavuutta liiketoimintapotentiaalin luomisessa. Tällä hetkellä suomalaisten telakoiden suhteellisen osuuden toimialan liikevaihdosta odotetaan pienentyvän. Olisinkohan itsekään tässä tilanteessa valinnut offshorea viiden kärkiteeman joukkoon.
Inkassa on toinen kierros ja totta kai siihen kannattaa panostaa (Pori on hakeutumassa mukaan Tampereen ja Vaasan vetämiin kokonaisuuksiin). Mutta kuitenkin, Inka on loppujen lopuksi pieni rahoitus, eikä missään nimessä ole lopullinen ratkaisu. Paljon Inkaa tärkeämpää on itse hahmottaa iso kuva, muutos ja uusiutuminen, ja toimia sen mukaisesti. Teollisuuden palvelujen kehittäminen luo vähitellen palveluteollisuutta, jonka markkina-alueena ei ole vain Satakunnan teollisuus vaan koko maailma. Se on Suomen suuri mahdollisuus.
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Kampus kaupunginvaltuustossa
Ensimmäinen vierailuni Porin kaupunginvaltuustossa oli tänään. Mieleenpainuva kokemus. Valtuustosalissa olen toki vieraillut aiemminkin. Valtuustosali on tyylikäs, mutta toiminnallinen se ei nimenomaisessa käyttötarkoituksessaan ole. Salissa ei ole lainkaan paikkoja asiantuntijoille tai yleisölle. Yleisön ilmeisesti odotetaan seuraavan istuntoa salin ulkopuolelta tai viereisestä ryhmähuoneesta. Itsekin seurasin kokousta salin ulkopuolelta. Valtuuston kokoukset ovat julkisia, joten käytännön demokratian kannalta tämä on outo tilanne.
Asiana valtuustossa oli kampushanke ja siitä saadut lisäselvitykset. Kaupunginhallitus esitti, että kaupunginvaltuusto käy lähete- ja evästyskeskustelun, jossa kampushankkeen vaikutuksiin kaupungin korkeakoulutukseen, koulutuksen tilajärjestelyihin ja kaupunkirakenteeseen otetaan laajasti kantaa. Laajasti todellakin otettiin kantaa. Tilaisuus alkoi korkeakoulujen lyhyillä kannanotoilla, jotka hyvin tulivat esille nettireferaateissa.
Perussuomalaiset avasivat keskustelun toteamalla, ettei mitään muuttoa tarvittaisi. Laura Huhtasaari totesi sen riittävän, että organisaatiot (hallinnot?) yhdistetään ja käytännössä muu toiminta voisi pysyä aloillaan. Näin säästettäisiin vuokratulot kaupungille. Myös Ari Jalonen korosti, että Tekunkorpea pitäisi tarkastella todellisena vaihtoehtona.
Monta asiaa unohtui perussuomalaisilta. Esimerkiksi se, että eihän mitään hallintoja erikseen ole olemassa (paitsi rehtorit). Tai se korkeakoulupoliittinen paine, joka ohjaa meitä yhteiselle kampukselle. Tai kaikki ne kiistattomat synergiahyödyt toiminnalle, yhteistyölle, kaupunkirakenteelle ja vetovoimalle. Unohtuiko siis koko suuren hankkeen peruslähtökohdat muutaman vuokraeuron takia. Niin, montaakaan euroa vuokrissa ei tappiota tule sen jälkeen kun koko kiinteistöruletti on katsottu loppuun.
Rulettihan menee jokseenkin näin. SAMK muuttaa Porissa pääosin uusiin tiloihin. SAMKin tiloihin tulee Winnova, jolle ratkaisu merkitseen kaiken Porin toiminnan keskittämista samalle kampukselle. Erinomainen ratkaisu Winnovalle! Winnovalta keskustasta vapautuviin tiloihin muuttaa niin paljon kuin mahdollista Porin kaupungin nykyisin vuokratiloissa olevia yksiköitä. Hyvin vähän neliöitä jäisi tyhjilleen. Ainakin siihen verrattuna, mikä hyöty yhteiskampuksesta on saatavissa vetovoimalle ja kaupunkirakenteen kehittämiselle.
Vihreät ja demarit olivat hyvin positiivisia yhteiskampukselle ja jäivät pohdiskelevalle kannalle kampuksen sijainnin suhteen. Useat valtuutetut ottivat kantaa kampuksen sijainnin puolesta. Selkeimmin Asema-aukion kannalla oli kokoomuksen Helvi Walli, joka kommentoi laajaa valmistelumateriaalia ja hyväksyi niissä esitetyt periaatteet. Selkeimmin Puuvillan kannalla oli vasemmistoliitto, erityisesti Aki Nummelin ja Tapio Furuholm. Puuvillan puolesta puhuneiden sanastossa vilahteli perusteluna aseman alueen näivettyneisyys.
Furuholm esitti puheenvuorossaan minulle kysymyksen, onko SAMKilla henkisiä esteitä sijoittua Puuvillaan. Vastasin, että vaihtoehdoista sitoudutaan siihen, joka arvioinnissa osoittautuu (kriteereiden perusteella) parhaimmaksi. Kun kerran puheenvuoron sain, ihmettelin sitä, että useat valtuutetut korostivat aseman alueen näivettyneisyyttä esteenä sinne sijoittumiselle. Kaikki kuitenkin ovat yhtä mieltä siitä, että kyseessä on Porin kaupungin kaupunkirakenteen kannalta yksi historian merkittävimmistä päätöksistä. Eikö siis päätöksen pitäisi nimenomaan kehittää kaupunkia niin, että se ei olisi niin näivettynyt. Koska sitä se nimenomaan tulee tekemään. Tulemme näkemään, että yhteiskampuksen alueesta muodostuu merkittävä kasvualusta uudelle liiketoiminnalle.
Asiana valtuustossa oli kampushanke ja siitä saadut lisäselvitykset. Kaupunginhallitus esitti, että kaupunginvaltuusto käy lähete- ja evästyskeskustelun, jossa kampushankkeen vaikutuksiin kaupungin korkeakoulutukseen, koulutuksen tilajärjestelyihin ja kaupunkirakenteeseen otetaan laajasti kantaa. Laajasti todellakin otettiin kantaa. Tilaisuus alkoi korkeakoulujen lyhyillä kannanotoilla, jotka hyvin tulivat esille nettireferaateissa.
Perussuomalaiset avasivat keskustelun toteamalla, ettei mitään muuttoa tarvittaisi. Laura Huhtasaari totesi sen riittävän, että organisaatiot (hallinnot?) yhdistetään ja käytännössä muu toiminta voisi pysyä aloillaan. Näin säästettäisiin vuokratulot kaupungille. Myös Ari Jalonen korosti, että Tekunkorpea pitäisi tarkastella todellisena vaihtoehtona.
Monta asiaa unohtui perussuomalaisilta. Esimerkiksi se, että eihän mitään hallintoja erikseen ole olemassa (paitsi rehtorit). Tai se korkeakoulupoliittinen paine, joka ohjaa meitä yhteiselle kampukselle. Tai kaikki ne kiistattomat synergiahyödyt toiminnalle, yhteistyölle, kaupunkirakenteelle ja vetovoimalle. Unohtuiko siis koko suuren hankkeen peruslähtökohdat muutaman vuokraeuron takia. Niin, montaakaan euroa vuokrissa ei tappiota tule sen jälkeen kun koko kiinteistöruletti on katsottu loppuun.
Rulettihan menee jokseenkin näin. SAMK muuttaa Porissa pääosin uusiin tiloihin. SAMKin tiloihin tulee Winnova, jolle ratkaisu merkitseen kaiken Porin toiminnan keskittämista samalle kampukselle. Erinomainen ratkaisu Winnovalle! Winnovalta keskustasta vapautuviin tiloihin muuttaa niin paljon kuin mahdollista Porin kaupungin nykyisin vuokratiloissa olevia yksiköitä. Hyvin vähän neliöitä jäisi tyhjilleen. Ainakin siihen verrattuna, mikä hyöty yhteiskampuksesta on saatavissa vetovoimalle ja kaupunkirakenteen kehittämiselle.
Vihreät ja demarit olivat hyvin positiivisia yhteiskampukselle ja jäivät pohdiskelevalle kannalle kampuksen sijainnin suhteen. Useat valtuutetut ottivat kantaa kampuksen sijainnin puolesta. Selkeimmin Asema-aukion kannalla oli kokoomuksen Helvi Walli, joka kommentoi laajaa valmistelumateriaalia ja hyväksyi niissä esitetyt periaatteet. Selkeimmin Puuvillan kannalla oli vasemmistoliitto, erityisesti Aki Nummelin ja Tapio Furuholm. Puuvillan puolesta puhuneiden sanastossa vilahteli perusteluna aseman alueen näivettyneisyys.
Furuholm esitti puheenvuorossaan minulle kysymyksen, onko SAMKilla henkisiä esteitä sijoittua Puuvillaan. Vastasin, että vaihtoehdoista sitoudutaan siihen, joka arvioinnissa osoittautuu (kriteereiden perusteella) parhaimmaksi. Kun kerran puheenvuoron sain, ihmettelin sitä, että useat valtuutetut korostivat aseman alueen näivettyneisyyttä esteenä sinne sijoittumiselle. Kaikki kuitenkin ovat yhtä mieltä siitä, että kyseessä on Porin kaupungin kaupunkirakenteen kannalta yksi historian merkittävimmistä päätöksistä. Eikö siis päätöksen pitäisi nimenomaan kehittää kaupunkia niin, että se ei olisi niin näivettynyt. Koska sitä se nimenomaan tulee tekemään. Tulemme näkemään, että yhteiskampuksen alueesta muodostuu merkittävä kasvualusta uudelle liiketoiminnalle.
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
Julkisuuden vaikeus
Isot päätökset pitää valmistella huolella. Tämä tarkoittaa oman käsitykseni mukaan sitä, että päätöksen kaikki mahdolliset ratkaisuvaihtoehdot ja niihin liittyvät faktat tuodaan avoimesti esille. Päätöksentekijällä on näin kaikki oleellinen tieto käytettävissään.
Vaikka päätös olisi kuinka hyvin valmisteltu, se on harvoin, jos koskaan, kaikkien mielestä hyvä. Isoihin päätöksiin liittyy aina asianosaisia, jotka joutuvat tavalla tai toisella kärsimään päätöksen seurauksista. Erityisen hankalia ovat tässä suhteessa päätökset, jotka joudutaan tekemään tuotannollisten ja taloudellisten perusteiden seurauksena.
Otin kantaa hallitustyöskentelyn valmisteluun jo vuosi sitten aloituspaikkaleikkausten valmistelun yhteydessä. Totesin silloin, että kun päätökseen vaikuttavat eri tahojen intressit, päätös on aidosti auki siihen saakka kunnes intressit on saatu yhteensovitettua ja päätös on kypsä. Näin on edelleen. Päätös koostuu useista komponenteista ja yksittäisiin kohteisiin on vaikea ottaa kantaa matkan varrella niin kauan kun kokonaisuus on auki.
Valmistelun julkisuudesta on keskusteltu vuosien varrella lehdistössä varsin paljon. Matti Vanhanen ohjasi vahvasti ministereitään suljettuun valmisteluun. Kataisen hallitus on käytännöissään avoimempi. Pääministeri ei ole lähtenyt tuomitsemaan yksittäisten ministereiden irtiottoja. Mutta tuskin hän on niistä iloinen ollut.
On helppo tehdä valmistelukäytännöistä muutama johtopäätös. Julkisen sektorin valmistelu on pääosin suljettua. Vasta asioiden tullessa käsittelyyn asiat julkistetaan ja silloin kaikki esittelyasiakirjat ovat julkisia. Vasta silloin.
Avoimen valmistelun ongelmana on se, että kukin valmistelussa esillä ollut yksittäinen vaihtoehto altistetaan erillistarkasteluun ja kunkin erillistapaus saa taakseen oman kannattajakunnan. Alueellisissa kysymyksissä rintamalinjat muodostuvat luonnollisesti alueellisesti. Vahvoilla ovat ne, joilla on media tai julkisuus muutoin takanaan.
Suljetun ja avoimen valmistelun välimuotoja ei oikeastaan ole. Tai on, tilanteessa että yksi tai useampi vaihtoehto päätöskokonaisuudesta tavalla tai toisella nousee julkiseen keskusteluun. Tässä tilanteessa kokonaisuus ei hahmotu, erillistarkasteluun nousevat vain ne vaihtoehdot, jotka sattuivat tulemaan julkisuuteen. Niitä yleensä puolustetaan sitäkin kiivaammin.
SAMKin toimilupahakemukseen liittyvästä päätöksenteosta on noussut esille kaksi erilliskysymystä, Kankaanpään taidekoulu ja Rauman hoitotyö. Päätöskokonaisuudessa puhutaan luonnollisesti huomattavasti suuremmasta määrästä vaihtoehtoja. Miksei kaikkia vaihtoehtoja käsitellä avoimesti julkisuudessa? Luonnollisesti siksi, että vaihtoehdoilla on henkilöstövaikutuksia. Henkilöstökysymyksiä pitää käsitellä henkilöstön kanssa yhteistoimintamenettelyssä - ei julkisuudessa. SAMKin 5.6. alkavista yt-neuvotteluista tiedotettiin henkilöstölle eilen 28.5.
Päätöksessä on aina kysymys kokonaisuudesta. Mikä on yksittäisen päätöksentekijän näkökulmasta kokonaisuuden kannalta paras vaihtoehto? Se hahmottuu vasta kun kaikki päätökseen liittyvät palaset ovat pöydällä. Ja ne ovat täysimääräisesti pöydällä vasta yt-menettelyn jälkeen. Vaikea, vaikea julkisuus.
Vaikka päätös olisi kuinka hyvin valmisteltu, se on harvoin, jos koskaan, kaikkien mielestä hyvä. Isoihin päätöksiin liittyy aina asianosaisia, jotka joutuvat tavalla tai toisella kärsimään päätöksen seurauksista. Erityisen hankalia ovat tässä suhteessa päätökset, jotka joudutaan tekemään tuotannollisten ja taloudellisten perusteiden seurauksena.
Otin kantaa hallitustyöskentelyn valmisteluun jo vuosi sitten aloituspaikkaleikkausten valmistelun yhteydessä. Totesin silloin, että kun päätökseen vaikuttavat eri tahojen intressit, päätös on aidosti auki siihen saakka kunnes intressit on saatu yhteensovitettua ja päätös on kypsä. Näin on edelleen. Päätös koostuu useista komponenteista ja yksittäisiin kohteisiin on vaikea ottaa kantaa matkan varrella niin kauan kun kokonaisuus on auki.
Valmistelun julkisuudesta on keskusteltu vuosien varrella lehdistössä varsin paljon. Matti Vanhanen ohjasi vahvasti ministereitään suljettuun valmisteluun. Kataisen hallitus on käytännöissään avoimempi. Pääministeri ei ole lähtenyt tuomitsemaan yksittäisten ministereiden irtiottoja. Mutta tuskin hän on niistä iloinen ollut.
On helppo tehdä valmistelukäytännöistä muutama johtopäätös. Julkisen sektorin valmistelu on pääosin suljettua. Vasta asioiden tullessa käsittelyyn asiat julkistetaan ja silloin kaikki esittelyasiakirjat ovat julkisia. Vasta silloin.
Avoimen valmistelun ongelmana on se, että kukin valmistelussa esillä ollut yksittäinen vaihtoehto altistetaan erillistarkasteluun ja kunkin erillistapaus saa taakseen oman kannattajakunnan. Alueellisissa kysymyksissä rintamalinjat muodostuvat luonnollisesti alueellisesti. Vahvoilla ovat ne, joilla on media tai julkisuus muutoin takanaan.
Suljetun ja avoimen valmistelun välimuotoja ei oikeastaan ole. Tai on, tilanteessa että yksi tai useampi vaihtoehto päätöskokonaisuudesta tavalla tai toisella nousee julkiseen keskusteluun. Tässä tilanteessa kokonaisuus ei hahmotu, erillistarkasteluun nousevat vain ne vaihtoehdot, jotka sattuivat tulemaan julkisuuteen. Niitä yleensä puolustetaan sitäkin kiivaammin.
SAMKin toimilupahakemukseen liittyvästä päätöksenteosta on noussut esille kaksi erilliskysymystä, Kankaanpään taidekoulu ja Rauman hoitotyö. Päätöskokonaisuudessa puhutaan luonnollisesti huomattavasti suuremmasta määrästä vaihtoehtoja. Miksei kaikkia vaihtoehtoja käsitellä avoimesti julkisuudessa? Luonnollisesti siksi, että vaihtoehdoilla on henkilöstövaikutuksia. Henkilöstökysymyksiä pitää käsitellä henkilöstön kanssa yhteistoimintamenettelyssä - ei julkisuudessa. SAMKin 5.6. alkavista yt-neuvotteluista tiedotettiin henkilöstölle eilen 28.5.
Päätöksessä on aina kysymys kokonaisuudesta. Mikä on yksittäisen päätöksentekijän näkökulmasta kokonaisuuden kannalta paras vaihtoehto? Se hahmottuu vasta kun kaikki päätökseen liittyvät palaset ovat pöydällä. Ja ne ovat täysimääräisesti pöydällä vasta yt-menettelyn jälkeen. Vaikea, vaikea julkisuus.
tiistai 28. toukokuuta 2013
Matkan jälkikirjoitus
Joskus asiat junnavat paikoillaan eikä millään tahdo päästä eteenpäin. Edellisessä kirjoituksessa kuvatun lennon jälkeen myös seuraava lento teki ennenaikaisen hätälaskun, tällä kertaa sairauskohtauksen takia Dresdeniin. Kuinka todennäköistä on hätälasku kahdella peräkkäisellä lennolla?
Tavoitteena oli München, josta piti olla jatkolento Namibiaan. Niin piti. Myöhästyimme siitäkin koneesta. Seurauksena jälleen vuorokauden odotus. Arvatkaapa tuliko mieleen kääntyä takaisin. Onneksi emme kääntyneet, koska silloin mieleen olisi jäänyt vain epäonnistuminen.
Lähes kolmen vuorokauden matkustamisen jälkeen pääsimme Windhoekiin. Perillä kaikki sujui niin kuin pitkin. Ensi töiksemme kerroimme kalastus- ja luonnonvaraministeriön kansliapäällikölle matkasuunnitelmista ja siitä kuinka hanke oli tarkoitus aloittaa. Tapasimme konsortion kaikki osapuolet, pohjustimme aloituskokouksen päätöksiä. Pidimme hankkeen kick off- kokouksen ja sen jälkeen virallisen hankkeen johtoryhmän aloituskokouksen. Tämän jälkeen oli vuorossa hankkeen kunniaksi järjestetty vastaanotto suurlähetystön asianhoitajan residenssissä. Upea tilaisuus, jossa oli läsnä ministeri Esau, kansliapäällikkö, useiden valtioiden suurlähettiläitä sekä muita arvokkaita asianosaisia.
Paluu Suomeen oli ongelmaton. Ongelmat ilmenivät vasta Suomessa. Windhoekissa luottokorttini tiedot oli kaapattu ja korttia käytetty matkan jälkeen useiden tuhansien eurojen edestä. Itse asiassa en edes harmistunut. Tein rikosilmoituksen poliisille ja oikaisupyynnön luottokunnalle, luottokunnan antamien ystävällisten ohjeiden mukaisesti. Mitä vielä?
Tavoitteena oli München, josta piti olla jatkolento Namibiaan. Niin piti. Myöhästyimme siitäkin koneesta. Seurauksena jälleen vuorokauden odotus. Arvatkaapa tuliko mieleen kääntyä takaisin. Onneksi emme kääntyneet, koska silloin mieleen olisi jäänyt vain epäonnistuminen.
Lähes kolmen vuorokauden matkustamisen jälkeen pääsimme Windhoekiin. Perillä kaikki sujui niin kuin pitkin. Ensi töiksemme kerroimme kalastus- ja luonnonvaraministeriön kansliapäällikölle matkasuunnitelmista ja siitä kuinka hanke oli tarkoitus aloittaa. Tapasimme konsortion kaikki osapuolet, pohjustimme aloituskokouksen päätöksiä. Pidimme hankkeen kick off- kokouksen ja sen jälkeen virallisen hankkeen johtoryhmän aloituskokouksen. Tämän jälkeen oli vuorossa hankkeen kunniaksi järjestetty vastaanotto suurlähetystön asianhoitajan residenssissä. Upea tilaisuus, jossa oli läsnä ministeri Esau, kansliapäällikkö, useiden valtioiden suurlähettiläitä sekä muita arvokkaita asianosaisia.
Paluu Suomeen oli ongelmaton. Ongelmat ilmenivät vasta Suomessa. Windhoekissa luottokorttini tiedot oli kaapattu ja korttia käytetty matkan jälkeen useiden tuhansien eurojen edestä. Itse asiassa en edes harmistunut. Tein rikosilmoituksen poliisille ja oikaisupyynnön luottokunnalle, luottokunnan antamien ystävällisten ohjeiden mukaisesti. Mitä vielä?
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Poikkeuksellista
Kun jotain sellaista tapahtuu, joka ei kuulu käsikirjoitukseen, tulee miettineeksi mikä on olleellista ja tärkeää ja mikä on vain kohinaa tässä olemisen avaruudessa. Pieni ja mitätön asia oli se, että matkalla Namibiaan satuimme koneeseen, jonka toinen moottori nousuvaiheessa paukahteli ja löi tulta. Ei luonnollisestikaan mukava tunne, mutta kaikessa maailmanlaajuisen väkivallan ja kurjuuden mittakaavassa vähäinen tapahtuma. Miksi sitten mainitsen siitä. Sen takia, että tällaisten tapahtumien kautta ihminen edes hetkeksi pysähtyy ja miettii asioiden tärkeysjärjestystä.
Enää ei ole kiire Namibiaan, eikä oikeastaan minnekään muuallekaan. Moottorin irtisanoutuminen pysäytti meidät yli vuorokaudeksi. Ja aiheutti myös 24h suunnittelematonta aikaa. Se on mielenkiintoinen tilanne, johon ei voinut valmistautua eikä varautua. Aikaa ajatella. Tässä yhteydessä mietin myös sitä, että yleensä asiat tulevat meille yllättäen ja pyytämättä. Ihmisen kuolema tulee aina yllättäen, vaikka kuinka olisimme siihen valmistautuneita. Muutokset työympäristössä tulevat aina yllättäen. Negatiiviset asiat ylipäänsä ovat aina ikäviä yllätyksiä, vaikka ne kuinka olisivat olleet nähtävissä.
Kyse on varmaankin siitä, että pitäisi osata nähdä ja ymmärtää käynnissä olevan muutoksen merkit. Näemmekö ne, vai uskottelemmeko itsellemme, että mitään pahaa ei meille voi tapahtua. Kyllä, ja vieläpä niin, että muutoksen tunnistamisen jälkeen taistelemme muutosta vastaan kaikin mahdollisin keinoin.
Jaa, oma 24h on ohi, kone näyttää ottavan matkustajia sisään. Kovin lyhyt oli tuo aika ajatella. Tai ei se ajan vika ollut. Käyttäkäämme aika viisaasti.
Enää ei ole kiire Namibiaan, eikä oikeastaan minnekään muuallekaan. Moottorin irtisanoutuminen pysäytti meidät yli vuorokaudeksi. Ja aiheutti myös 24h suunnittelematonta aikaa. Se on mielenkiintoinen tilanne, johon ei voinut valmistautua eikä varautua. Aikaa ajatella. Tässä yhteydessä mietin myös sitä, että yleensä asiat tulevat meille yllättäen ja pyytämättä. Ihmisen kuolema tulee aina yllättäen, vaikka kuinka olisimme siihen valmistautuneita. Muutokset työympäristössä tulevat aina yllättäen. Negatiiviset asiat ylipäänsä ovat aina ikäviä yllätyksiä, vaikka ne kuinka olisivat olleet nähtävissä.
Kyse on varmaankin siitä, että pitäisi osata nähdä ja ymmärtää käynnissä olevan muutoksen merkit. Näemmekö ne, vai uskottelemmeko itsellemme, että mitään pahaa ei meille voi tapahtua. Kyllä, ja vieläpä niin, että muutoksen tunnistamisen jälkeen taistelemme muutosta vastaan kaikin mahdollisin keinoin.
Jaa, oma 24h on ohi, kone näyttää ottavan matkustajia sisään. Kovin lyhyt oli tuo aika ajatella. Tai ei se ajan vika ollut. Käyttäkäämme aika viisaasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)