Huoli korkeakoulujen tulevaisuudesta

En muista koska yliopistot ja korkeakoulut olisivat olleet näin paljon esillä valtakunnan mediassa kuin aivan viime päivinä. Monenlaisia argumentteja on tuotu esille, mm. leikkauksien näkymisestä yliopisto-opetuksen laadussa (HS 6.9.), yliopistoista tehottomina työpaikkoina (HS 6.9.), jäykistä tutkintorakenteista Suomen korkeakoulujärjestelmän suurimpana ongelmana (AL 6.9.), yliopistobyrokratian merkittävästä roolista tutkimuksen pyörittämisessä ja koordinoinnissa (HS 8.9.), ja korkeakoulujen merkityksestä tiedon jalostajina (HS 9.9.).

Yhteistä artikkeleille on aito huoli yliopistojen ja korkeakoulujärjestelmän tulevaisuudesta.Yhteiskunnan pohjavire näyttää hyvinkin alttiilta vastaanottamaan korkeakoulujen kansallisen strategian linjauksia. Ammattikorkeakoulujen oma visio julkaistiin keväällä Rake-raportissa Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta. Jatkona visiolle julkaistaan ylihuomenna  ammattikorkeakoulujen ylempiä korkeakoulututkintoja käsittelevä raportti, joka kokoaa yhteen tutkintojen vahvuudet ja ominaispiirteet työelämälähtöisenä maisteritason tutkintona. Viime perjantaina yliopistot ottivat askeleen kohti omaa kansallista visiotaan.

Vuoden 2016 alussa aloitettu Unifin visioprosessi Yliopistot 2025 on erittäin  mielenkiintoinen koko korkeakoulujärjestelmän tarkastelun näkökulmasta. Perjantaina järjestetyn visiotyöpajan lähtöaineistona oli yliopistojen sidosryhmille suunnatun sähköisen kyselyn yhteenveto. Kyselyn tuloksista käy ilmi, että nykyisenkaltaista korkeakoulujärjestelmää kannattaa hyvin harva. Vain 13% vastaajista näki, että yliopistoverkon virtaviivaistamiseen riittää nykyisten yksiköiden yhteistyön lisääminen ja alakohtaisten koulutusmäärien supistaminen. Enemmistön (53 %) mielestä Suomessa tulisi olla 5-6 monialayliopistoa erillään ammattikorkeakouluista. Uudenlaisten korkeakoulujen muodostamista yliopistot ja ammattikorkeakoulut yhdistämällä kannatti 29 % vastaajista. Kummassakin kannatusta saaneessa mallissa yliopistoja olisi nykyistä huomattavasti vähemmän. Tässä todellinen haaste Unifin visiotyölle.

        Lähde:Visiotyöpajassa esitetyt yhteenvetokalvot (löytyvät täältä)

Toinen merkille pantava huomio on se, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen syvenevää yhteistyötä kannattivat käytännössä kaikki. Vaikka duaalimalli jakaa sidosryhmiä, selvä enemmistö (63 %) kantaa ottaneista olisi valmis säilyttämään duaalimallin sisältämät erilliset lakisääteiset tehtävät ja profiilit yliopistoille ja ammattikorkeakouluille. Tämä on yhtenäinen tulos ammattikorkeakoulujen Rake-selvityksen kanssa: on aivan oleellista säilyttää duaalimallin käytännössä osoitetut vahvuudet.

Sidosryhmäkyselyn viesti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön syventämisestä on selkeä: joustava pitkällekin menevä strateginen yhteistyö on mahdollistettava   - duaalimallin kanssa ja siitä huolimatta.

Takaisin telakalta

Uudistuminen on oleellinen osa strategiaa. Uudistumista edeltää usein vanhan toiminnan korjaustarpeiden sekä uudistamisen "kustannus-hyötysuhteen" arviointi. Joskus vanhasta kannattaa luopua, joskus vanhaa kannattaa kierrättää.

Katsoin omaa blogituotantoani taaksepäin sen 4,5 vuotta, jota olen sitä ylläpitänyt. Kanava puolustaa minusta edelleen paikkaansa. Blogi mahdollistaa suoran ulostulon ja henkilökohtaisten näkemysten  julkaisemisen, nopeasti mutta perusteellisesti. Blogi soveltuukin erityisen hyvin asioiden ja ilmiöiden taustoittamiseen. Nopeaan tiedonvälitykseen ja uutisointiin soveltuu Twitter selvästi paremmin. Useissa yhteyksissä välineet täydentävät toisiaan.
 
Toimarin loki- nimen alla olen julkaissut muutaman yli 100 loki-tekstiä. Lukumäärä tarkoittaa auttamatta sitä, että useita korkeakoulumaailmaan liittyviä asioita olen tullut käsitelleeksi jo moneen kertaan. Tämä ei ehkä ole ongelma niinkään lukijoille, mutta kirjoittajalle rajattu aihepiiri tuo lisähaastetta. Kuinka käsitellä asian kehittymistä ilman että teksti tuntuu tylsältä toistolta. Samojen asioiden pyöriminen lokin aiheissa on varmasti ollut osasyy kirjoitusinnon vähenemiselle.

Rajattu työperäinen aihepiiri on kuitenkin tämän blogin juttu, mihinkään Matti Kemppisen tyyliseen laajaan aiheiden kirjoon en aio mennä. Matti Kemppinen saa muuten kasaan 100 ansiokasta blogipostausta alle kolmen kuukauden välein.

Varmistuakseni blogin voimasta katsoin vielä läpi valtakunnan korkeimpien päättäjien blogeja. Tasavallan hallituksesta jonkunlaista blogia pitävät useimmat ministerit. Jako eri puolueiden välillä on selvä. Keskustan ministerit eivät pääsääntöisesti pidä varsinaista blogia. Juha Sipilä, Olli Rehn ja Kimmo Tiilikainen tarjoavat puheitaan ja sanomalehtikirjoituksiaan blogina. Anu Vehviläiseltä tai Juha Rehulalta en löytänyt blogin tapaistakaan. Kokoomuksen ja perussuomalaisten ministerien blogit sen sijaan ovat pääsääntöisesti kantaa ottavia alkuperäistekstejä.  Perussuomalaisten Jussi Niinistöllä ja Timo Soinilla on kiitetyimmät blogit, jotka arvostettiin viime vuonna Cisionin top-listauksessa Suomen politiikka-blogien sarjassa sijoille 2. ja 4. Erityisen viiltävää luettavaa on Timo Soinin "ploki", jonka sanojen armotonta säilää eivät edes kirjoitusvirheet tylsytä.

Päättävässä asemassa olevalle blogi luo turvaa siitä, että on tarjolla väline, jonka avulla varmasti saa äänensä kuuluviin, tarvittaessa jopa viimeisen sanan. Perinteisen median kautta tämä ei onnistuisi. Tätä blogin piirrettä olen itsekin joissain kohdin kiitellyt, kun keskustelu maakunnassa on käynyt kiivaana.

Kevyen arviointini päätteeksi päädyin kierrättämään vanhaa Toimarin lokia ja annoin sille faceliftin. Synkkä merenkäynti on vaihtunut kevyeen kryssiin. Lokin suuntaan ja sisältöön ottaisin mielelläni vastaan palautetta, näkemyksiä ja toiveita. En lupaa kaikkia toiveita täyttää, mutta otan näkemyksenne varmuudella huomioon.

Julkaisulla on väliä

Julkaisulla ja julkaisulla on eroa. Ammattikorkeakoulujen julkaisutoimintaa tulee ehdottomasti arvioida laadullisesti, nykyisen puhtaasti määrään perustuvan arvioinnin sijaan.

Julkaisut ovat erittäin merkittävä tieteellisen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden väline. Julkaisun tieteellistä vaikuttavuutta on perinteisesti mitattu julkaisun saamilla viittauksilla, joista pitää tarkkaa kirjaa mm. Google Scholar- palvelu. Viittausten määrää mittarina on kuitenkin kritisoitu, koska julkaisu- ja viittauskäytännöt eri aloilla vaihtelevat voimakkaasti. Yhteiskunnallisilla aloilla julkaiseminen ei painotu tiedelehtiin vaan monografioihin, ja tästä syystä julkaisu- ja viittausmäärät jäävät alalla alhaisiksi.

Myös julkaisujen välillä on yllättävääkin vaihtelua viittausmäärissä. Omasta julkisesta Google Scholar profiilistani voi todeta, että  julkaisun otsikosta tai julkaisukanavasta yksistään on vaikea päätellä  julkaisun tieteellistä vaikuttavuutta. Sinänsä aivan kelvoltakin näyttäviä julkaisuja on jäänyt ilman ensimmäistäkään viittausta. Julkaisun tulosten tieteellinen merkittävyys ja uutuusarvo, tieteenalan laajuus sekä julkaisukanavan arvostus yhdessä määrittävät julkaisun viittauksilla saaman huomioarvon.

Jotta julkaisutoimintaa voitaisiin arvioida laadullisesti myös tieteenalojen välisesti, kehitettiin tiedeyhteisön omana työnä ns. "julkaisufoorumi (Jufo)". Kiteytetysti julkaisufoorumi on tutkimusjulkaisujen yksinkertainen tasoluokitus. Ensimmäinen luokitus tehtiin vuosina 2010 - 2012, jolloin itsekin otin osaa työhön geotieteiden ja ympäristötieteiden tieteenalakohtaisessa arviointiryhmässä. Nyttemmin julkaisufoorumi on vakiinnuttanut asemansa ja luokitusta on käytetty vuodesta 2015 alkaen yliopistojen rahoitusmallin julkaisujen laatuindikaattorina. Jufo-luokitukseen perustuen jaetaan 13 prosenttia yliopistojen perusrahoituksesta.

Ammattikorkeakoulujen rahoitusmallissa julkaisuista lasketaan vain määrä, jokainen ammattikorkeakoulujen julkaisu vastaa yhtä pistettä.Tämä laskentatapa ohjaa ammattikorkeakouluja julkaisemaan siellä mistä pisteen saa helpoimmalla. Laskentatapa väheksyy laadullisesti korkeatasoista julkaisemista, kuten julkaisuja tieteellisissä julkaisusarjoissa tai laajalevikkisissä ammatillisissa lehdissä, joissa julkaisun yhteiskunnallinen vaikuttavuus on suuri.Tällaisia alansa johtavia ammatillisia lehtiä on usealla alalla, esimerkkeinä Rakennustekniikka, Sairaanhoitaja, Fysioterapia, Ympäristö, Ympäristö ja Terveys, Vesitalous, Suomen merenkulku, Voima ja Käyttö.

En ole ensimmäinen, joka kiinnittää tänä keväänä asiaan huomiota. Ansiokas vieraskynä-kirjoitus Helsingin Sanomissa (HS 16.5.) ehdotti oman julkaisufoorumin kehittämistä ammattikorkeakouluille. Kirjoitus lähti siitä, että ammattikorkeakoulujen tulisi yhteiskunnallisen vaikuttavuuden nimissä julkaista Suomessa suomeksi, ja tätä varten tulisi laatia erillinen julkaisufoorumi. Itse edustan näkemystä, että tieteellinen julkaiseminen ei ole millään muotoa poissuljettu ammattikorkeakoulujen keinovalikoimasta. Tieteellisen laadun osoittamiseksi ja tutkijakoulutuksen edistämiseksi ammattikorkeakoulujen kannattaa julkaista myös tieteellisillä foorumeilla, vaikkei tämä ammattikorkeakoulujen päätehtävä olekaan. CoastAL-liittouman osana toteutettava tohtorikiihdyttämö pyrkii erityisesti henkilöstön osaamisen järjestelmälliseen kehittämiseen.

Mielestäni ei näin ollen tarvittaisi erillistä julkaisufoorumia ammattikorkeakouluille vaan nykyistä julkaisufoorumia täydentävä luokitus, jossa ammattilehdet nousisivat keskeisesti esille. Tämä voitaisiin toteuttaa luokittelemalla nykyinen Jufo-luokka 0 muutamaan ammatilliseen luokkaan, jotka heijastaisivat yhteiskunnallista vaikuttavuutta Suomessa ja laajemminkin. Eri luokkien välinen painotus rahoitusmallissa varmasti poikkeasi yliopistojen vastaavasta, mutta kyllä merkittävästä tieteellisestä julkaisemisesta tulisi myös ammattikorkeakoulujen rahoitusmallissa palkita.

Tässä ei ole kysymys mistään pienestä työstä. Julkaisufoorumin 0-luokassa on yli 7 000 julkaisukanavaa, ja varmasti monia merkittäviä kanavia puuttuu. Mainittakoon, että koko julkaisufoorumin työ on ollut mittasuhteiltaan megaluokkaa, luokassa 1 (perustaso) on listattuna yli 21 000 julkaisukanavaa, luokassa 2 (johtava taso) yli 2 000 ja luokassa 3 (korkein taso) lähes 700 julkaisukanavaa.

Julkaisufoorumin periaatteisiin kuuluu, että luokitus tehdään yhteisön omana työnä. Julkaisufoorumin ammatillinen laajennus kannattaa aivan samoihin periaatteisiin nojaten toteuttaa ammatillisen korkeakouluyhteisön aloitteesta ja toimesta.

Parempi (tapa) valita opiskelijat

Suomeen syntyi viime viikolla todella tervetullut keskustelu korkeakouluopiskelijoiden valintatavoista. Kysymys on siitä mitä olen tässä blogissa aiemminkin pohtinut, eli miten oikeat opiskelijat saadaan oikeille paikoille ja tarvitaanko tässä välttämättä lainkaan valintakokeita.

Keskustelun käynnisti VATT:n tutkijoiden esittämä Policy Brief, jossa on ansiokkaasti tuotu esille nykyjärjestelmän hyvät ja huonot puolet. Valintajärjestelmää puoltavina seikkoina on listattu valinnan vapaus ja uusimisen vapaus sekä korkeakoulujen esittämä peruste, että valintakokeet auttavat valitsemaan paremmin motivoituneita ja alalle soveltuvia opiskelijoita. Nykyjärjestelmän heikkouksina on perinteisesti pidetty kalleutta ja tehottomuutta. VATT:n tutkijat tuovat esille myös merkittäviä uusia näkökulmia esittäen, että nykyjärjestelmä itse asiassa rajoittaa opiskelijoiden valinnanvapautta rajoittamalla mahdollisuuksia osallistua valintakokeisiin ja on lisäksi epätasarvoinen suosien varakkaita kaupunkilaisia.

Syntyneessä keskustelussa on vallinnut yhteisymmärrys siitä, että valintajärjestelmää pitää uudistaa. Myös ministeri Grahn-Laasonen kiirehti lähes ensimmäisenä kannattamaan uudistusta. VATT:n aloitteen suurin ansio on siinä, että se ensimmäistä kertaa tarjoaa konkreettisen mallin jakaa opiskelupaikat yhtäältä opiskelijoiden antamien preferenssien ja toisaalta korkeakoulujen antamien kriteerien perusteella. Valinta tehtäisiin optimointimenetelmällä lähinnä ylioppilaskokeen tulosten perusteella ilman valintakokeita. VATT:n aloitteen suurin puute on siinä, että se ei millään tavalla ota huomioon ammatillista väylää tulevia eikä muitakaan hakukelpoisia ryhmiä, jotka eivät ole suorittaneet ylioppilastutkintoa.

Yllättävän vähälle yleiselle huomiolle on jäänyt se, että Suomessa voi korkeakoulutukseen hakea hyvin monenlaisista lähtökohdista. Kysymys kuuluu miten tasapuolisella tavalla otetaan huomioon sellaiset hakijat, jotka ovat suorittaneet esimerkiksi International Baccalaureate -tutkinnon (IB), Eurooppalaisen ylioppilastutkinnon (EB), Reifeprüfung-tutkinnon (RP), 120 opintoviikon tai 180 osaamispisteen laajuisen ammatillisen perustutkinnon taikka näyttötutkintona ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon. Nämä kaikki ovat sekä ammattikorkeakoululain että yliopistolain perusteella korkeakoulutukseen hakukelpoisia. SAMKissa  kirjoilla olevista nuorista opiskelijoista yli 25 % ja aikuisopiskelijoista yli 30 % on suorittanut peruskoulupohjaisen ammatillisen tutkinnon. 

Yksi malli on muodostaa kullekin ryhmälle oma kiintiönsä vastaavalla tavalla kuin ammattikorkeakoululaki edellyttää varaamaan kiintiöt ensimmäistä opiskelupaikkaansa hakeville. Kiintiöiden ongelma on se, että ne tulee määritellä etukäteen ilman, että varmuudella tiedetään hakijoiden määrää tai laatua.  Jokin ryhmä tulee helposti yliedustetuksi. Kunkin ryhmän sisällä tulee erikseen päättää valintakriteereistä, jollei sitten päädytä siihen, että joukko ryhmiä alistetaan sittenkin valintakokeille. Valintakokeet voisivat kuitenkin mitata enemmän edellytyksiä kuin kirjatietoa.

Olen sillä kannalla, että valintakokeista tulisi niin pitkälti kuin mahdollista luopua. VATT:n aloite osoittaa, että ylioppilaiden kohdalla valintakokeista luopuminen on mahdollista ja jopa suositeltavaa. Muita väyliä pitkin tulevien hakeutumista korkeakoulutukseen emme saa vaikeuttaa. Koko järjestelmän tulee olla läpinäkyvä, tasapuolinen ja reilu. Näyttää siltä, että haasteita tässä vielä jossain määrin riittää.